perjantai 13. elokuuta 2010

Vampyyriripuleita aggressiivissa

Eilen alkoi maikkarilta taas uusi vampyyrisarja. Koska englanniksi kaikki on aina hienompaa, sitäkin viihdepläjäystä olen etukäteen nähnyt hehkuteltavan ensimmäkseen englanninkielisellä nimellään. Siksi ilahduin, kun näin, että ohjelmatiedoissa se oli sentään käännetty suomeksi (Vampyyripäiväkirjat). Mahtoikohan jollekin muullekin ulkomaankielinen nimi putkautella mieleen häiritseviä mielikuvia ripulin ja meijerituotteiden suuntaan.

Itse olen lapsesta saakka pitänyt kovasti vampyyritarinoista. Siksi tämä muoti-ilmiö ei harmita niin paljon kuin saattaisi. Ikävää siinä on vaan se, että laannuttuaan monet hypetykset laskeutuvat niin syvään epätrendikkyyden kuoppaan, että silloin ei kannata taas mainitakaan mieltymyksistään, ellei halua saada osakseen ylitsepursuavaa ylenkatsetta.

Toinen muoti-ilmiö, jota Krätyakka on viime aikoina (hieman huolestuneemmalla mielellä) seuraillut on tämä kulttuurin muutos kielenkäytössä. Joku voisi väittää, että se on pääasiassa nuorisokulttuurin ilmiö, mutta enpä menisi väittämään sellaista, ellei nuorisoon sitten nykyään lukeudu myös hyvän matkaa kolmenkympin rajapyykin yli rämpineet henkilöt.

Kyse on puhe- ja kirjoitustavasta, jota jossain näin kutsuttavan "aggressiiviksi". Mikään virallinen sijamuoto se ei ole, mutta alkaa olla, ainakin blogeissa ja keskustelupalstoilla, niin yleinen puhetyyli, että ansaitsee varmasti lähemmän tutkiskelun.

Krätyakkaa on kautta aikain sekä syytetty että kiitetty "suurilla kirjaimilla puhumisesta" silloinkin kun se ei olisi välttämätöntä. Pahasti en silti koskaan tahallani pyri sanomaan. Puheessa viljellyt voimasanat ja henkilöön kohdistuvat loukkaukset alleviivaavat mielestäni enemmän jotain negatiivista puhujasta itsestään kuin puheen aiheesta.

No, eihän eri kulttuurien välinen viestintä ole koskaan ihan läpihuutojuttu. Ymmärrystä ja joustavuutta tarvitaan puolin ja toisin. Hieman silti mietityttää tämä kehitys siinä mielessä, että samaan aikaan kun puhe raaistuu, myös kulttuurintuotteissa (kuten televisioviihteessä ja kirjallisuudessa) esitettävä väkivalta käy yhä räikeämmäksi.

Ärsykkeiden voimistuessa ihmiset turtuvat. Aggressiiviselle puheelle jatkuvasti altistuva joutuu kasvattamaan paksun suojakerroksen ja jotkut saattavat jäädä sen kovetetun kuorensa vangeiksi.

Se, mikä aluksi on piristävästi shokeeraavaa, muuttuu nopeasti jokapäiväiseksi ja laimeaksi. Mistäs sitten uusia elämyksiä, kun tuntuu, että kaikki on jo koettu? Jos mitään ei pidä ottaa tosissaan, "kun se nyt vaan on sen tapa esittää asiat", miten kommunikoida sitten, kun toinen jollakin kerralla ei huudakaan sutta enää huvikseen, vaan onkin tosi hätä kyseessä?

Pohdintaa kannattanee jatkaa..

3 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Minä katsoin eilen tuon uuden vampyyrisarjan ja se kyllä koukutti samantien - hyvin mielestäni tehty :)

Jokin aika sitten katsoin ylistetyn Twilight-elokuvan ja voi hyvänen aika mitä kuraa se olikaan. Siis alusta loppuun yhtä kuivaa korppua kooko komeus. Onneksi tämä uusi sarja on jotain muuta!

Obeesia kirjoitti...

Onneksi löysin blogisi uudestaan. Nyt liitin linkkilistaani, ettet enää katoa.

Millan kirjoitti...

Minäkin tykkäsin siitä eilen alkaneesta, Marika. Moonlightkin (Subilta) on minusta herttainen. True Blood oli pettymys, samoin ne Twilight-sarjan nuorisoleffat.

Olipas mukavaa, että löysit. Tein tosiaan välillä pienen katoamistempun, enkä vieläkään ole palauttanut tätä blogilistalle (tuskin palautankaan) Minä olen kyllä käynyt välillä lukemassa sinun kuulumisiasi, Obeesia :)