torstai 13. tammikuuta 2011

Niin minä haluaisin elää

Tasavallan presidentti ilmaisi uuden vuoden puheessaan huolensa maailmanlaajuisesti koventuneitten asenteitten ja suvaitsemattomuuden lisääntymisestä. Minuakin se pelottaa.

Maahanmuuttoa vastustavat puolustavat toisinaan kantaansa sanomalla, että ihmisiä tulee auttaa siellä, missä heidän alkuperäinen asuinsijansa on ja, että ensin tulee huolehtia oman maan ongelmista, sitten vasta sijoittaa kehitysapuun.

Usein vaan ihmisten auttaminen sodan jaloissa tai diktatuurin vallan alla on sangen vaikeata. Ainoa keino monille säilyttää henkensä on lähteä pois väkivallan, vainon ja puutteen keskeltä.

Äärimmäisen harvoin olen myöskään nähnyt kiivaimpia maahanmuuton vastustajia minkäänlaisessa auttamistyössä hoitamassa kuntoon tämän maan tarvitsevien ja väärin kohdeltujen asioita. Protestoiminen on niin paljon helpompaa kuin rakentava osallistuminen. Joskus kaukaisten lähimmäisten torjuminen oman kansan tai perheen tarpeisiin vedoten vaikuttaa suorastaan kömpelöltä yritykseltä oikeuttaa oma itsekkyys.

Saattaa tietysti olla, että näkökulmani on vääristynyt, mutta hyvin usein ne tapaamani ihmiset, joiden sydämissä on ollut paikka kaukana eläville hädänalaisille ovat pitäneet aktiivisesti huolta myös lähellään elävistä köyhistä.

..Ja köyhyyttä on niin monenlaista ...lähellä JA kaukana. Antaumuksellimpia auttajia näyttäisi riivaavan peräti jonkinasteinen epärealismi. Aivan kuin he uskoisivat, ettei heidän kukkaronsa voi milloinkaan tyystin tyhjentyä, jos rahat kuluvat hyvän tekemiseen, eivätkä voimat loppua kesken, jos ne käytetään auttamiseen.

Niin minä HALUAISIN elää. Todellisuus on kuitenkin kohdallani toisenlainen.

7 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Teräviä huomioita jälleen.

Ja SUURI KIITOS vielä tätä kautta siitä, että olet jälleen auliisti valmis pitämään huolta siitä yhdestä suhteellisen lähellä olevasta, ei niin rikkaasta opiskelijaneitosesta.

vilukissi kirjoitti...

Tähän mitään lisäämättä, tästä mitään pois ottamatta!

Partapappa kirjoitti...

Mä en voi käsittää, mikset sä sit elä, niiku haluisit. Yhest vesitipast se niiliki saa alkusa. Eihä sun yksin tartte kaikkee tehä ja auttaa, pien pisaraki auttaa. :D

Millan kirjoitti...

Eipä kiittämistä. Se on söpö tyttö, Aila ja on aika kiva, että saan tällä tavalla oppia sitä paremmin tuntemaan :)

Jotenkin mä tiärän, Vilukissi, notta sä tiärät, mistä mä puhun :)

Niin kai sitä pitäisi osata ajatella, Partpappa, että pisara riittää, mutta on niin vaikea hyväksyä omaa avuttomuuttaan ja voimattomuuttaan, kun pää menis, mutta kroppa ei jaksa mukana... ja sairauksien myötä talouskin on aika lailla toisella mallilla kuin töissä ollessa.. Sain muuten kommenttisi pohtimisesta insipiraation seuraavaan postaukseen. kiitos.

Partapappa kirjoitti...

Tiiän tilantees, tääl on samallain. Ja oo hyvä vaa, samallail saan mäki ploki-ideoit muitten jutuist ja kommenteist, et iha vuoroin... :)

Liisa kirjoitti...

Krätiseväiselle olisi tunnustus tuolla Kädellisen päiväkirjassa. Haetko ehtiessäsi!

Millan kirjoitti...

Kiitos, Liisa. Olipas mukavaa löytää uuteen blogiisi :)