Maailma muuttuu

Edellisen postauksen jälkeen kiinnitin jossain lehtijutussa huomiota otsikkoon, jossa sanottiin että Räsänen oli perustellut homokielteistä kantaansa väittämällä, että se on häiriö psykososiaalisessa kehityksessä.

Ihan omasta päästään rouva ei ole sitä keksinyt, sillä vuonna 1995, kun suoritin avoimessa yliopistossa ensimmäiset kurssini psykologiasta, kurssikirjoina oli vielä opuksia, joissa tuota selitystä homoseksuaalisuudelle tarjottiin. Toki siellä väitettiin myös anoreksian johtuvan ongelmallisesta äitisuhteesta ja skitsofrenian olevan seurausta niin sanotusta kaksoissidoksesta lapsen ja vanhempien välisessä viestinnässä (se tarkoittaa lähinnä sitä, että puhutaan yhtä ja tarkoitetaan jotain muuta).

Joka tapauksessa siitä ei ole vielä tolkuttoman pitkä aika ja aivan varmasti vielä jossain piileskelee hieman nolostuneita psykiatreja, jotka toivovat, ettei kukaan enää muistaisi, mitä he parikymmentä vuotta sitten luennoillaan opettivat, eikä varmasti kulu pariakymmentä vuotta pidempään, kun tämän päivän psykologianopiskelijat saavat häpeillä ja naureskella tämän päivän teorioita, joita he hikikarpalot otsalla ovat yliopistossa totuuksina päntänneet.

Krätyakan mielestä psykologia on yksi niistä uskomusjärjestelmistä, joka on ottanut kantaakseen ennen kristinuskon käyttämää valtaa määritellä, mitä on hyvä elämä ja miten ihmisten tulisi toimia.

Taloustiede ja lääketiede tosin tuntuvat innokkaasti jakavan tuota vastuuta ja filosofitkin yrittävät saada äänensä kuuluviin. Ihmiset näyttävät haalivan itseään miellyttäviä oppeja ja opettajia eri aloilta, kuten tuossa Äijän lainaamassa pipliankohdassa edellisen postauksen kommenteissa sanotaan. Pitkäaikainen sitoutuminen ei ole muodissa. Jo pelkästään vaihtelun vuoksi ja markkinointikikkana koko ajan täytyy tuottaa ja kokeilla uutta. Tieto vanhenee nopeammin kuin useimmat ennättävät uusinta omaksumaan.

Silti hämmästyttävän monet näyttävät elävän niin kuin olettaisivat tämän päivän tulkintojen olevan lopullisia totuuksia, tai ainakin parempia kuin kaikki entiset. He käyttäytyvät kuin vanhoihin oppeihin nojautuvat olisivat auttamattomasti jälkijättöisiä, eivätkä enää täydessä ymmärryksessä. Silti monet vanhat ihmiset ovat nähneet vaiheita (ajatellaanpa esimerkiksi rakentamisessa viimeisten sadan vuoden kuluessa esiintyneitä muotivirtauksia ja tehtyjä virheitä), joissa jotain mullistavana pidettyä on keksitty, otettu käyttöön ja parin vuosikymmenen päästä palattu häntä koipien päässä hieman modernisoituna samaan vanhaan ratkaisuun.

Takerrumme liian helposti pintaan. Haemme arvoja ja merkityksiä vaihtuvista trendeistä, viimeisimmistä tutkimustuloksista ja ajankohtaisesta viihteestä. Krätyakan mielestä on käsittämättömän naivia olettaa, että se, mikä on uutta, olisi väistämättä aina parempaa kuin entinen. Joissain asioissa kehitys voi kulkea myös kehnoon suuntaan. Sen todetakseen ei tarvitse kuin selata historian kirjoja.

Tärkeimmät totuudet lepäävät syvällä pintamuodin, uusimpien sloganeiden ja maailmantalouden suhdanteiden alla. Ne eivät muutu sesongin muotivärien tai uusimpien ravitsemussuositusten mukaan. Niitä ei heilauttele sen paremmin pörssikurssien vaihtelu kuin ilmastonmuutoskaan.

Minä uskon, että joitakin perustotuuksia olemassaolosta, ihmisen ja luonnon ja ihmisten keskeisestä vuorovaikutuksesta on olemassa. Uskon myös korkeampaan voimaan melko vanhanaikaisella tavalla.

Tässä ajassa ihmisiä näyttää mielestäni vaivaavan jonkinlainen vauhtisokeus. Eteenpäin menosta on tullut itsetarkoitus. Vauhtia ja kasvua täytyy saada aikaan hinnalla millä hyvänsä.

Jotkut ovat jo siihen uupuneet. Monet jopa kovassa menossa särkyneet. Jotkut onnekkaat ovat onnistuneet hyppäämään oravanpyörästä ja ehkä miettivät myös sitä, mikä sitten on elämässä olennaista. Valitettavan monet eksyvät arvojen viidakossa ja valitsevat maailmankatsomuksekseen jonkinlaisen nihilismin tai vähintään relativistisen moraalin ja hedonistisen individualismin. Tuntuu turhauttavalta tavoitella muuta kuin hetkellisiä aistinautintoja, jos tiedot siitä, mikä kannattaa ja mikä ei, vaihtuvat nopeammin kuin päivän lehti ehtii niistä raportoida.

Minusta monet asiat elämässä tapahtuvat luonnostaan, omalla painollaan. Maailma muuttuu kaiken aikaa kiirehdimme me sitä tai emme. Toki suuntaa on hyvä yrittää parhaaseen ohjata. En vaan ymmärrä mikä pakkomielle ajaa meitä ajattelemaan, että ainoastaan uusi, uudempi ja uusin on arvokasta ja hengästyneenä ryntäämään, mihinkään kunnolla syventymättä, aina uusiin ajatuksiin, harrastuksiin, projekteihin ja tavoitteisiin.

Mitä ne perustotuudet elämästä sitten voisivat olla? Sen selittämiseen ei pari postausta riitäkään. Yksi fakta on ainakin se, että kaikki muuttuu kaiken aikaa. Sen vuoksi ripaus nöyryyttä ja kunnioitusta on aina paikallaan sekä menneitä että tulevia sukupolvia kohtaan - tässä ajassa eläviä toisinajattelijoita unohtamatta.