Koiraisia ajatuksia

Päässä pyörii koirapitoisia ajatuksia. En ajanut kenenkään päälle, enkä edes pyörtynyt kivusta vielä tänään körötellessäni naapurikaupunkiin koirankasvattajakurssille.Huomenna pitäisi vielä jaksaa. Jos tentti menee läpi, on mahdollista, että saan joskus oman kennelnimen ja ehkä jonakin päivänä voin sanoa olevani suomenlapinkoirien kasvattaja.

Kurssi oli ihan mielenkiintoinen, vaikka harvat asiat olivat upouusia. Välillä viihdytin itseäni hajanaisilla ajatuksilla ryhmäilmiöistä ja täkäläisistä kulttuurisista piirteistä. Erityisesti mietiskelin sitä, mikä mahtaa olla syynä siihen, että siinä isossa, yli kahdeksankymmenen ihmisen joukossa vanhempi väki heittäytyi helpommin juttusille vieraiden ihmisten kanssa kuin nuoret, jotka näyttivät pysyttelevän joko yksikseen tai ennestään tuntemiensa ihmisten seurassa (toki minulla on siitä teorioita, mutta kuulisin mieluusti muidenkin ajatuksia, jos moinen jotakuta kiinnostaa). Jotain yritin parille tytölle jossain vessajonossa höpötellä, mutta sain vastaani sellaisen mulkaisun, että suljin mitä pikimmin suuni.

Miehet täällä Pohjanmaalla tuntuvat myös aika yleisesti ujostelevan vieraille naisille juttelemista (ainakin näin selvin päin). Muutaman maskuliininkin kanssa kuitenkin sain ihan mukavasti small talkia aikaan toisin kuin näiden parikymppisten nuorten naisten, joilla tuntui olevan häkellyttävän kova suojarooli päällä ja hurja pätemisen tarve (ainakin puheenvuoroista päätellen).

Kaikkein suurin oli nauruuntyrskähtämisen vaara siinä vaiheessa, kun yritin salaa mielessäni arvailla, kenellä on kotonaan minkäkinrotuisia koiria. Väitetäänhän sitä toisinaan, että ihmiset valitsevat itseään muistuttavan lemmikin. Norjan harmaita hirvikoiria näytti olevan liikkeellä paljon ja ärhäköitä terrierejä. Spanielien kanssa Krätyakka viihtyy erinomaisesti. Jaa-a, mitähän mahtaa kertoa meikäläisestä se, että olen menettänyt sydämeni höpsöille, pörröisille, nallemaisille suomenlapinkoirille..

Putkessa

Mielenkiintoinen näkökulma lisääntyneeseen masennukseen. Omalla kohdallani allekirjoitan erityisesti tuon viimeisen lauseen.

Tiivistäminen

Tiivistäminen vaatii
puristusvoimaa
tiristää ja valuttaa
kaikki ylimääräinen pois.
Mä en jaksa.

Kieltäydyn

Kieltäydyn olemasta
hauska, viihdyttävä tai viisas.
Nokkeluudesta en haaveilekaan.

Jos surkuhupaisuus riittää ja
halukkaille tilaisuus tuntea vahingoniloa,
siinä kaikki, mitä täällä
huumoripuolta tarjoillaan.

Tänään(kin)
juhlat on
jossain muualla.

Laiska kakkiainen

Mun pitäis lukee läksyjä. Ei huvita. On se kumma, että mikä tahansa muu huvittaa enemmän paitsi se, mitä pitäis.Niin se on Krätyakalla ollut aina. Laiska kakkiainen.

Sunnuntaina on tentti koirankasvattajan peruskurssilla. En jaksa lukea. Enemmän kuin tentistä selviytyminen huolestuttaa se, miten kykenen ajamaan sinne kurssipaikalle ja takaisin (130 km) ilman että pyörryn kivusta tai murhaan jonkun kulkupelilläni. En ole ajokunnossa. Tiedän sen, mutta en VOI pyytää miestä kuskiksi, kun hän vasta muutamaa tuntia aiemmin, aamuyöllä, on palaillut töistä.

Ja ne kovat penkit.... Opettajana ollessa en koskaan moittinut oppilaita, jotka "makasivat" tai rötköttivät pulpetissa. Mikä tahansa asento on luvallinen, jotta siinä kidutuslaitteessa kestää. Miten oppiminen voikin olla niin hauskaa, mutta koulumainen opiskelu niin vaivalloista ja kurjaa?

Työkyvytön työhaluinen haikailee

Eilen osui näkökenttään tämmöinen uutinen. Siinä kerrotaan, että ensi vuoden alusta alkaa kolmen vuoden kokeilu, jonka tarkoituksena on saatella työkyvyttömiä ja muita eläkeläisiä takaisin työelämään - edes osa-aikaisiksi.

Jutussa kerrotaan, että :

Muutos antaa sekä kansaneläke- että työeläkelakien perusteella työkyvyttömyyseläkeläiselle mahdollisuuden ansaita 600 euroa kuussa ilman, että eläkkeeseen puututaan. Eläkkeen voi myös jättää lepäämään enintään kahdeksi vuodeksi työssäkäynnin ajaksi.

Krätyakan mielestä idea on sinänsä aivan loistava ja tilaisuuden tullen aion itsekin tähän mahdollisuuteen tarttua. Ongelma onkin nyt taas sangen käytännöllinen: mistä löytää tällaisen laskusuhdanteen aikana työnantajia, jotka ylipäätään palkkaavat uutta väkeä edes osa-aikaisiksi. Jos tarjolla on yllin kyllin terveempää ja nopsajalkaisempaakin työvoimaa, tuskin kukaan parempinakaan aikoina meitä puolikuntoisia, arvaamattomasti sairaslomailevia, ihmisiä vaivoikseen ottaa.

Opetusalalla tosin on edes jonkinlaiset mahdollisuudet löytää tuntitöitä, joissa huonommillakin pattereilla on mahdollisuus jaksaa (kun ei tarvitse pysyä jaloillaan kuin pari tuntia kerrallaan)ja eläke tasapainottaa muutoin sangen pieneksi jäävää toimeentuloa.

Sellainen kysymys kuitenkin tästä herää - erityisesti oman alani töitä ajatellen, että mitenkäs nyt käy nuorten ja kokemattomien työnhakijoiden, jos työkokemusta on tämän uudistuksen myötä epäpätevänä tai heti valmistumisen jälkeen entistäkin vaikeampi saada? Jos kokeneemmat konkarit eläkkeeltä tulevat mieluusti tuuraamaan aina tarvittaessa ja saavat mahdollisesti nopeastikin järjestettyä itsensä työpaikalle siinä missä nuoremmilla voi olla lastenhoito-ongelmia ynnä muuta.

Työttömyyskorvauksilla ja pätkätöillä elävällehän korvausten ja pienten palkkojen odottelu voi olla välillä aikamoista tasapainottelua ja luovimista. Uudistuksista huolimatta tilanne on monen kohdalla se, että ennemmin kannattaa jättää työ vastaanottamatta kuin pähkäillä työmatkaongelmia (kenellä pitkäaikaistyöttömällä yksinhuoltajalla on esimerkiksi varaa ylläpitää autoa?), järjestää lastenhoito ja matkustaa ehkä kalliisti kauaskin pariksi viikoksi töihin, jotta saa sitten taas odotella soviteltua päivärahaa ties kuinka kauan. Eläkeläinen voi sentään toistaiseksi luottaa siihen, että "tili" tulee säännöllisesti joka kuukausi.

Ongelmallista tai ei, nin Krätyakka on sillä tavalla vähän vinksahtanut, että tykkäisi edelleen ihan tavattomasti käydä oman alansa töissä. Kotityöt ei ole ollenkaan sama juttu. Niitä olen aina inhonnut, mutta jospa vielä joskus pääsisi, jaksaisi ja pystyisi, niin voi miten ratkiriemukasta olisikaan päästä kouluuuuuuun (sinne luokan etuosaan, ei pulpettiin ;.)

Tarkemmin katsottuna

Eilen oli pitkästä aikaa iloinen päivä. Puhuin miehen kanssa puhelimessa moneen otteeseen ja hän kuulosti hyväntuuliselta. Nuorimmat luumupuumme ja yksi kirsikka saatiin jo istuttaa sinne tulevan kodin pihamaalle, vaikka itse ei vieläkään päästä muuttamaan.

Mies oli kuitenkin aamusta iltaan päätynyt juttusille ihan vieraiden ihmisten kanssa kaikkialla, missä oli tullut käyneeksi: kukkakaupassa, virastoissa, pizzeriassa, koripallopelissä ja jopa ihan ohikulkijoiden ja naapureiden kanssa kadulla niitä puita istutellessaan. Jopa vieraat koirat olivat kuulemma ystävällisiä. Paikkakunta alkoi vaikuttaa paljon viihtyisämmältä kuin tämän sotkuisen talokauppa-asian perusteella on tuntunut.

Illalla mies kävi vielä kurkkaamassa sinne urkupillejä pursuilevaan varastoon ja tarkemmin tutkittuna kaiken roinan alta paljastui täysin kelvollinen eläinsuoja tilavine kanahäkkeineen ja karsinoineen. Periaatteessa sinne siis mahtuisi vaikka meidän kaksi lemmikkilammastamme, kukko ja kana. Ennenhän eläinten pito oli taajamissakin ihan yleistä. Nyt täytyy kuitenkin ottaa huomioon monenlaiset säädökset ja saada terveysviranomaisilta lupa.

Yleisesti ottaen optimismi ei sovi Krätyakan ruumiinrakenteelle. Putoaminen kovalle kamaralle korkealentoisista haaveista aiheuttaa liikaa kipua kankkuun. Siksi suosin enemmän harmaata realismia. Pieni tuikkiva toivonkipinä nyt kuitenkin syttyi tässä eläintenpitoasiassa, josta Akalla on ollut suuri suru ja murhe. Mitäs, jos emme joutuisikaan eroon höyhenpukuisista ja villapukuisista perheenjäsenistämme vaan saisimme pitää niistä loppuun asti huolta - sillä iäkkäitähän ne kaikki jo ovat. Taitaa kanakin olla jo lähemmäs kymmenvuotias.

Kannatti vaihtaa ne rillit, jos tarkemmin katsottuna tästä synkältä tuntuvasta elämänmuutoksesta alkaa löytyä kirkkaampia sävyjä.