Ihminen on monimutkainen ötökkä ja maailma yllätyksellisempi paikka kuin jotkut haluavat ajatellakaan. Olisikohan juuri se arvaamattomuus ja yllätyksellisyys syy siihen, että monet hakevat turvallisuutta ja ennustettavuutta elämäänsä rakentelemalla asioille valmiita sabluunoita?
Yleisten kategorioiden (kuten sukupuoli, ikä, ammattirooli, rotu jne.) ja stereotypioiden lisäksi joillakin näyttäisi olevan ikioma MISSIO, maailmanselitys, kaava, kartta tai malli, johon he yrittävät aktiivisesti sovittaa kaiken ja kaikki - sopivat nämä siihen sitten tai ei. Väistämättä näissä sovitusoperaatioissa päädytään tekemään jonkinlaista väkivaltaa, hieman kuten Tuhkimon sisarpuolet vääränmallisille jaloilleen sovitellessaan sitä lasikenkää koipiinsa. Painostusta ja tuottamaansa kärsimystä nämä "maailmanjärjestäjät" vähättelevät tai perustelevat sillä, että hyvän asian edestä kannattaa kärsiä (kunhan kärsimys osuu pääosaltaan muiden, eikä omalle kohdalle).
Toki yleistykset ja mallit helpottavat elämää. Mitä todenmukaisempia, toimivampia , monipuolisempia, kattavampia ja joustavampia ne ovat, sitä paremmin ne auttavat sopeutumaan maailmaan ja erilaisiin ihmisiin muuttuvissa tilanteissa.
Krätyakalle päänvaivaa ovatkin viime aikoina aiheuttaneet sellaiset ihmiset, joiden maailmankuva on kovin ahdas. Heidän henkistä tasapainoaan pienikin poikkeama normaalista helposti heilauttaa. (Turhan usein se heilauttava tekijä on viime aikoina sattunut olemaan Krätyakka). Sitten herää tarve puolustautua, palauttaa balanssi ja poistaa häiriötekijä tarpeen tullen vaikka väkivalloin.
Useimmiten ratkaisu on kuitenkin ykinkertaisesti hylätä ja sulkea näköpiiristään ihmiset tai asiat, jotka eivät sovi omaan käsitykseen normaalista ja hyvästä asiaintilasta. Joskushan se voi olla kaikkia osapuolia tyydyttävä tilanne, mutta näin ulossuljetun näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se toisinaan tuntuu pahalta.
Vaikka kuinka itse tietää, että nelikulmaisten palikoiden joukossa nelikulmaiset eivät ole mitenkään erikoisia, pyöreille palikoille sitä on turha mennä vakuuttelemaan, elleivät ne itse ole valmiita sitä tietoa hyväksymään. Ja mitäs tehdään sitten, jos tämä neliskulmainen palikka jälleen kerran ryhtyy muovaamaan itseään ympäristöön sulautuvaksi. Kulmiahan saa hiottua vähän pyöreämmän näköisiksi, mutta kuinka nopeasti ne saa jälleen kasvatettua takaisin, jos ympäristö odotuksineen kohta taas vaihtuu? Muutos vaatii aina paljon energiaa, eikä sitä ole loputtomasti käytössä , varsinkaan tämmöisillä vanhoilla loppuunkuluneilla akoilla..
Yleisten kategorioiden (kuten sukupuoli, ikä, ammattirooli, rotu jne.) ja stereotypioiden lisäksi joillakin näyttäisi olevan ikioma MISSIO, maailmanselitys, kaava, kartta tai malli, johon he yrittävät aktiivisesti sovittaa kaiken ja kaikki - sopivat nämä siihen sitten tai ei. Väistämättä näissä sovitusoperaatioissa päädytään tekemään jonkinlaista väkivaltaa, hieman kuten Tuhkimon sisarpuolet vääränmallisille jaloilleen sovitellessaan sitä lasikenkää koipiinsa. Painostusta ja tuottamaansa kärsimystä nämä "maailmanjärjestäjät" vähättelevät tai perustelevat sillä, että hyvän asian edestä kannattaa kärsiä (kunhan kärsimys osuu pääosaltaan muiden, eikä omalle kohdalle).
Toki yleistykset ja mallit helpottavat elämää. Mitä todenmukaisempia, toimivampia , monipuolisempia, kattavampia ja joustavampia ne ovat, sitä paremmin ne auttavat sopeutumaan maailmaan ja erilaisiin ihmisiin muuttuvissa tilanteissa.
Krätyakalle päänvaivaa ovatkin viime aikoina aiheuttaneet sellaiset ihmiset, joiden maailmankuva on kovin ahdas. Heidän henkistä tasapainoaan pienikin poikkeama normaalista helposti heilauttaa. (Turhan usein se heilauttava tekijä on viime aikoina sattunut olemaan Krätyakka). Sitten herää tarve puolustautua, palauttaa balanssi ja poistaa häiriötekijä tarpeen tullen vaikka väkivalloin.
Useimmiten ratkaisu on kuitenkin ykinkertaisesti hylätä ja sulkea näköpiiristään ihmiset tai asiat, jotka eivät sovi omaan käsitykseen normaalista ja hyvästä asiaintilasta. Joskushan se voi olla kaikkia osapuolia tyydyttävä tilanne, mutta näin ulossuljetun näkökulmasta voin kertoa, että kyllä se toisinaan tuntuu pahalta.
Vaikka kuinka itse tietää, että nelikulmaisten palikoiden joukossa nelikulmaiset eivät ole mitenkään erikoisia, pyöreille palikoille sitä on turha mennä vakuuttelemaan, elleivät ne itse ole valmiita sitä tietoa hyväksymään. Ja mitäs tehdään sitten, jos tämä neliskulmainen palikka jälleen kerran ryhtyy muovaamaan itseään ympäristöön sulautuvaksi. Kulmiahan saa hiottua vähän pyöreämmän näköisiksi, mutta kuinka nopeasti ne saa jälleen kasvatettua takaisin, jos ympäristö odotuksineen kohta taas vaihtuu? Muutos vaatii aina paljon energiaa, eikä sitä ole loputtomasti käytössä , varsinkaan tämmöisillä vanhoilla loppuunkuluneilla akoilla..
1 kommentti:
Peikko luki kerran tarinan, missä ihmiset eivät nähneet mitään mitä eivät halunneet. Se oli hassu tarina. Kaikki ikävät asiat haihtuivat pois. Tosin samalla haihtui niiden ikävien asioiden hyvät seuraukset ja maailma kapeni ja kapeni. Vai olikohan se unta? Tuollainen tarina ainakin pitäisi kirjoittaa jollei sitä ole vielä kirjoitettu.
Lähetä kommentti