Liskonainen haastoi mukavaan meemiin. Pitäisi kuulemma esitellä viisi parasta/rakkainta/unohtumattominta/viihdyttävintä/vaikuttavinta kirjaa kaikelle kansalle ja tämähän on tosi kivaa. Jätän nyt teidät rauhaan kaikkien tuntemalta Isolta Kirjalta ja niiltä tieteellisiltä opuksilta, joita pääasiassa olen viime vuosina ahminut. Nämä kaikki ovat kuitenkin kirjoja, jotka olen lukenut useampaan kertaan ja jokainen on muuttanut maailmankuvaani ratkaisevalla tavalla.
Lapsena luin niin paljon, että kahdenteentoista ikävuoteen mennessä taisi kaikki vähänkään kiinnostava lasten- ja nuortenosastolta olla luettu. Silloin siirryin aikuisten osastolle. Waltariin tutustumisen aloitin kuitenkin väärästä opuksesta, kun tartuin ensimmäisenä Sinuhe Egyptiläiseen. Se ei avautunut ollenkaan. Pari vuotta myöhemmin luin Mikael Karvajalan ja Mikael Hakimin. Jostain syystä ne riipaisivat nuorta mieltä syvältä.
Kahdeksantoistavuotiaana elin sangen merkillisiä aikoja ja koin asioita, jotka jälkeenpäin muisteltuna tuntuvat tapahtuneen jollekin toiselle. Kuten useimmat muutkin, etsin itseäni ja paikkaani maailmassa. Siinä tilanteessa eräs vanhempi nainen kehotti minua lukemaan Hermann Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu. Lukukokemus oli kirjan eroottisuuden vuoksi hieman hämmentävä, mutta alkujärkytyksestä toivuttuani lumouduin ja oivalsin elämästä ja itsestäni sen kirjan avulla ehkä enemmän kuin minkään muun romaanin kautta sen jälkeen.
Olen lukenut Hessen koko suomennetun tuotannon Lasihelmipeliä lukuunottamatta useampaan kertaan. Ehdoton suosikkini Narkissoksen ja Kultasuun ohella on Arosusi, joka monien mielestä on ahdistava ja synkkä. Sitä kai se onkin, mutta sitä lukiessa koin ensimmäistä kertaa elämässäni jonkun toisen sanojen kuvaavan omaa sisäistä maailmaani täydellisesti.
Viktor E. Frankl kuvaa kirjassaan Ihmisyyden rajalla selviytymistään toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä ja sitä, miten hän niiden kokemusten pohjalta kehitti logoterapiaksi nimittämänsä psykoterapiamuodon. Luin sen ensimmäistä kertaa lukioikäisenä, mutta silloin se ei vielä kolahtanut. Muutama vuosi sitten, kun epätoivoisesti etsin ratkaisua oman elämäni umpikujiin, tartuin tähän kirjaan uudelleen ja viimeinkin tavoitin siitä jotain. Opiskelin sen inspiroimana peräti vuoden kestävät logoterapian perusopinnot ja vaikken ihan ehdoitta koko oppia omaksunutkaan, kirja on edelleen minulle tärkeä.
Havahtuminen ei ole varsinaisesti kirjaksi tarkoitettu, vaan se on muistiinkirjattu kokoelma intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon luentoja. Minua siinä viehättää räiväkäs huumori ja kiehtovan raikas kulttuurien sekoitus, joka mukavalla tavalla ravistelee länsimaiseen ajatteluun tottunutta. Vaikka se on selkeästi kristillinen kirja, on se kuulemma myös monien uskontoihin sitoutumattomien suosiossa. Pienenä näytteenä De Mellon huumorista tämänhetkinen lempiaforismini: "Älä turhaan yritä opettaa porsasta lentämään. Hukkaat aikaasi ja suututat porsaan."
Jaa-a. Kun minulla nyt sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale sekä tuota Havahtumista että Franklin kirjaa Ihmisyyden rajalla, voisin vaikka järjestää arvonnan. Kaikki, jotka vaivautuvat maanantaihin mennessä kommentoimaan jotain tämän postauksen loppuun, olkoot mukana arvonnassa. Lähetän sitten voittajalle sen, jonka hän noista kahdesta mieluummin haluaa.
Lapsena luin niin paljon, että kahdenteentoista ikävuoteen mennessä taisi kaikki vähänkään kiinnostava lasten- ja nuortenosastolta olla luettu. Silloin siirryin aikuisten osastolle. Waltariin tutustumisen aloitin kuitenkin väärästä opuksesta, kun tartuin ensimmäisenä Sinuhe Egyptiläiseen. Se ei avautunut ollenkaan. Pari vuotta myöhemmin luin Mikael Karvajalan ja Mikael Hakimin. Jostain syystä ne riipaisivat nuorta mieltä syvältä.
Kahdeksantoistavuotiaana elin sangen merkillisiä aikoja ja koin asioita, jotka jälkeenpäin muisteltuna tuntuvat tapahtuneen jollekin toiselle. Kuten useimmat muutkin, etsin itseäni ja paikkaani maailmassa. Siinä tilanteessa eräs vanhempi nainen kehotti minua lukemaan Hermann Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu. Lukukokemus oli kirjan eroottisuuden vuoksi hieman hämmentävä, mutta alkujärkytyksestä toivuttuani lumouduin ja oivalsin elämästä ja itsestäni sen kirjan avulla ehkä enemmän kuin minkään muun romaanin kautta sen jälkeen.
Olen lukenut Hessen koko suomennetun tuotannon Lasihelmipeliä lukuunottamatta useampaan kertaan. Ehdoton suosikkini Narkissoksen ja Kultasuun ohella on Arosusi, joka monien mielestä on ahdistava ja synkkä. Sitä kai se onkin, mutta sitä lukiessa koin ensimmäistä kertaa elämässäni jonkun toisen sanojen kuvaavan omaa sisäistä maailmaani täydellisesti.
Viktor E. Frankl kuvaa kirjassaan Ihmisyyden rajalla selviytymistään toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä ja sitä, miten hän niiden kokemusten pohjalta kehitti logoterapiaksi nimittämänsä psykoterapiamuodon. Luin sen ensimmäistä kertaa lukioikäisenä, mutta silloin se ei vielä kolahtanut. Muutama vuosi sitten, kun epätoivoisesti etsin ratkaisua oman elämäni umpikujiin, tartuin tähän kirjaan uudelleen ja viimeinkin tavoitin siitä jotain. Opiskelin sen inspiroimana peräti vuoden kestävät logoterapian perusopinnot ja vaikken ihan ehdoitta koko oppia omaksunutkaan, kirja on edelleen minulle tärkeä.
Havahtuminen ei ole varsinaisesti kirjaksi tarkoitettu, vaan se on muistiinkirjattu kokoelma intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon luentoja. Minua siinä viehättää räiväkäs huumori ja kiehtovan raikas kulttuurien sekoitus, joka mukavalla tavalla ravistelee länsimaiseen ajatteluun tottunutta. Vaikka se on selkeästi kristillinen kirja, on se kuulemma myös monien uskontoihin sitoutumattomien suosiossa. Pienenä näytteenä De Mellon huumorista tämänhetkinen lempiaforismini: "Älä turhaan yritä opettaa porsasta lentämään. Hukkaat aikaasi ja suututat porsaan."
Jaa-a. Kun minulla nyt sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale sekä tuota Havahtumista että Franklin kirjaa Ihmisyyden rajalla, voisin vaikka järjestää arvonnan. Kaikki, jotka vaivautuvat maanantaihin mennessä kommentoimaan jotain tämän postauksen loppuun, olkoot mukana arvonnassa. Lähetän sitten voittajalle sen, jonka hän noista kahdesta mieluummin haluaa.
11 kommenttia:
Huikkaanpa tähän "jotain" *virn* Kiitos lukuvinkeistä, laitanpas korvan taa ! Ja jos onni suosii niin olisihan oikein mukavaa :)
Aurinkoista viikonloppua sinulle !
No kas! Olin tulossa sanomaan että ihana aforismi, otan sen heti käyttöön - ja nyt sitten sanon että jos mie voitan, haluan sen havahtumisen... =) Mutta mulla on kyllä sikahuono (huomaa sika!) tuuri arvonnoissa!
minulle kelpaa myös uusi kirja!
joten, mukana ollaan.
kiva kun tartuit haasteeseen näin sukkelaan.
No minähän kommentoin tietenkin :) Harvoin sitä voi voittaa. Mäkin luin Hesseä teininä. Tai siis kovasti yritin. Ei loppujen lopuksi avautunut sen enempää.
Hesse! Mie en muuten aikoihin ole häntä lukenutkaan. Voisin ottaa uusiokäsittelyyn ja kysäistä itseltäni, että vieläkö Arosusi kolahtaa yhtä lujaa kuin lukiossa.
Luin kyllä mm. Waltarin hakimit ja karvajalat ja Kiven seitsemät veljekset jo tuollaisena kympin (ikä) naperona. Se ei suinkaan johtunut ylivoimaisesta älystäni, vaan siitä että paikallisessa kirjastossa ei ollut lasten osastoa, eikä juuri lastenkirjojakaan.
Se possukirja olisi hauska lukea.
Iisi
Kehtaanko tunnustaa?
En ole lukenut yhtään Hesseä, vaikka olen kolunnut kirjahyllyjä 7veestä lähtien....
Mitenlie onnistunut väistämään.
Mielenkiintoisia kirjoja kaikki mistä kerrot. Olen arvonnassa mukana! Arosusi on minunkin mielestä tosi hyvä lukunautinto, täytyy kaivaa esiin ja lukea pian uudelleen.
Kuuluuko tuo Arosusi kaikkien nuoruuteen? Muistan, kuinka kuljin pitkin nevoja kirja taskussa ja välillä istuin ladon kynnyksellä maaliskuun auringossa ja tunsin itseni niin arosudeksi.
Waltarin Sinuhe Egyptilinen on kirjahyllyssäni. Olen lukenyt sen kaksi kertaa. Hessen Narkissos ja Kultasuu kuuluu nuoreen aikuisuuteeni, kun olin ymmällä seksuaalisuudestani. Mikael Karvajalan ja Mikael Hakimin teoksista en tiedä mitään. Franklinin ajatuksia luin joskus elämän tarkoitusta etsiessäni.
Havahtumista olen etsiskellyt osto ja myyntiliikkeestä. En ole vielä löytänyt. Voi kun onni suosisi arvonnassa!
Lukeminen on viime vuosina jäänyt vähän taka-alalle, aikanaan luin kaiken vapaa-aikani, oli suurta tuskaa laskea keskeneräinen kirja kädestä. Steinbeckin, Hemingwayn ja Kurt Vonnegutin tuotannot tuli luettua läpi, mutta nykyään tulee harvemmin tartuttua kirjaan, ja silloinkin usein uni yllättää nopeasti. Haaveissa on kuitenkin nipistää itselle sellaista kesälomaa, että makoilen viltin päällä takapihalla hyvän kirjan kanssa...
Lähetä kommentti