Päättämättömyys ei ole aiemmin kuulunut Krätyakan paheisiin. Ennemminkin on menty kovaa ja kohti, eikä kaduttu mitään sen koommin, kun päätös on tehty. Jälkiviisautta ja jossittelua turhempaa ajankulua en tiedä vieläkään.
Jotain muutakin ikä on läskin ja vaivojen lisäksi silti mukanaan tuonut. Se, mikä saattaisi parhaimmillaan olla järkevää harkintaa ja maltillista kypsyttelyä alkaa meikäläisellä lähestyä jo hedelmätöntä jahkailua ja vatvomista. Yhä useammin tulee vastaan asioita, joiden äärellä juutun miettimään kadunko myöhemmin, jos valitsen väärin. Saanko parempaa tilalle, jos luovun tästä? Saanko tilalle ylipäätään yhtään mitään?
Kun ei ole sattunut saamaan selvännäkijän kykyjä, etukäteen moiseen on aika vaikea vastata. Eläminen vaatii rohkeutta hypätä tyhjän päälle, ottaa ensimmäinen askel kohti tuntematonta. Jossain vaiheessa matkaa suunta yleensä alkaa selkiytyä ja maisemat näyttää tutuilta. Vanhuusko sen rohkeuden on vienyt, vai olisiko tämä iän mukanaan tuomaa viisautta?
On aika keskenkasvuista kuvitella, että kakkunsa voi samaan aikaan syödä ja säästää. Mahtaakohan tämän blogin lukijoissa olla ketään muuta, jolle sen hyväksyminen on edelleen vaikeata?
Kun ei ole sattunut saamaan selvännäkijän kykyjä, etukäteen moiseen on aika vaikea vastata. Eläminen vaatii rohkeutta hypätä tyhjän päälle, ottaa ensimmäinen askel kohti tuntematonta. Jossain vaiheessa matkaa suunta yleensä alkaa selkiytyä ja maisemat näyttää tutuilta. Vanhuusko sen rohkeuden on vienyt, vai olisiko tämä iän mukanaan tuomaa viisautta?
On aika keskenkasvuista kuvitella, että kakkunsa voi samaan aikaan syödä ja säästää. Mahtaakohan tämän blogin lukijoissa olla ketään muuta, jolle sen hyväksyminen on edelleen vaikeata?