Elämystaloudesta

Kaikista televisiossa mainostettavista "tuotteista" häkellyttävimpiä ovat mielestäni erilaiset kännykkään tilattavat palvelut, "rakkauslaskurit", kuvat, soittoäänet ja pelit. Päivittelyyni kyllästyneenä mies äityy aika ajoin muistuttamaan, että minä en selvästikään kuulu mainoksen kohderyhmään ja se pitää kyllä paikkansa.

Paljon muutakin sellaista nykyään myydään , jolle en henkilökohtaisesti keksi mitään arvoa tai käyttöä, mikä ei tietenkään tarkoita, ettei se voisi olla arvokasta toisille. Eräs kuluttajatutkimus, johon osallistuin, sai minut eilen tuumailemaan semmoista käsitettä kuin elämystalous. Aku Alanen kuvailee elämystaloutta artikkelissa muun muassa näin.

• TIETOYHTEISKUNTA meni jo, eläköön tarinayhteiskunta.
• Tuotteiden imagosta ja ulkomuodosta tulee pääasia, hyödyllisyydestä ja funktiosta liitännäinen.
• Nälän tyydyttäminen ei ole enää tärkeintä vaan syömiseen liittyvät elämykset.

Ensikuulemalta ajatus kulutuksen painottumisesta turhien tavaroiden luontoa kuormittavasta haalimisesta elämyksiin vaikuttaa tämmöisestä kettutädistä kerrassaan loistavalta. Laatuun satsaaminen kertakäyttöisen massatuotannon sijaan miellyttää ajatuksena myös. Jos ihmiset tosiaan ovat valmiita tuhlaamaan pennosensa imagoon, merkkeihin ja trendiviihteeseen, niin mikäs siinä sitten. Työllistäähän se se ihmisiä ja kai niitä kuluttavilla sitten on varaa maksaa sellaisesta, jonka arvon tajuaa vain asiaan vihkiytynyt yhteisö, vai onko?

Niin kauan kuin viihdettä ja elämyksiä ihmisille ei tuoteta epäeettisin keinoin, on kai periaatteessa jokaisen oma moraalinen ongelma, minne rahansa laittaa. Yleisemmällä tasolla olisi Akan mielestä kuitenkin syytä jo olla huolissaan siitä, mitä kaikkea olemme kasvaneet pitämään välttämättömänä ja siitä, miten hurjaa vauhtia elämäntapamme viihteellistyy.

Opettajana sen huomasi erityisen hyvin, miten vaikeata luokan huomiota oli pitää käsiteltävässä asiassa ilman räiskyvää valoshowta ja tekisiä apuvälineitä. Siinä missä oma ikäpolveni vielä kuunteli henkeä pidätellen hyvin kerrottua tarinaa, nykylapset tarvitsevat ääntä, kuvaa, toimintaa ja voimakkaita efektejä.

Eikä siinä sinänsä mitään pahaa olisikaan, ellei arkeen sisältyisi niin paljon hetkiä ja tilanteita, joissa olisi tärkeätä osata hiljentyä, keskittyä ja rauhoittua ilman räiskyvää viihdettä, vehkeitä ja vekottimia. Sekin huolettaa, miten helposti kevyt viihde valtaa alaa tiedotusvälineissä. Asioiden taustoihin ei jakseta enää perehtyä. Kaiken pitää olla nopeata ja iskevää yliyksinkertaistettua lööppijournalismia. Toki tarvitsemme elämäämme iloa ja hömppää joka auttaa joskus irti arjesta, mutta kohtuus olisi paikallaan siinäkin. Ihan kaikki ei voi olla kevyttä ja kivaa, eikä elämän ensisijainen tarkoitus voi olla viihtymisessä. Vai voiko?

Se tässä Wikipedian artikkelin määritelmässä elämystaloudesta jäi mietityttämään, että millaisia voisivat olla ne positiiviset muutokset, joita elämyksien kautta voitaisiin ihmisten mielissä saada aikaan. Minnekähän minun kannattaisi matkustaa, tai millaisia harrastuksia hankkia, jotta löytäisin hieman positiivisemman asenteen olemassaolooni ja paikkaani maailmassa. Benjihyppyä en nyt kuitenkaan aio ensimmäisenä kokeilla vaikka elämää haluaisinkin oppia enemmän arvostamaan..