Nyt seuraa tyypillistä akkamaista krätinää ihan täyslaidallinen. Tunnen, miten tyytymättömyys suorastaan möyrii sisuskaluissani ja pyrkii marmatuksena pihalle turvonneen alahuuleni yli.
Aamu alkoi huonosti. Sataa ja särkee ihan järjettömästi. Mies oli taas tavallisen flegmaattinen, huolimaton ja huonomuistinen itsensä. Ei viitsinyt vastata varhain soivaan puhelimeen, joka kuitenkin herätti pitkään piristessään koko talon. Ei viitsinyt syödä kunnolla (ja tulee sitten nälästä kiukkuiseksi jo ennen puolta päivää).
Töihin lähtiessä ulkoa piti palata vielä kolme kertaa takaisin hakemaan unohtuneita avaimia, kännykkää ja kukkaroa. Mikä ihmeen vaikeus niitä on muistaa, kun ne kerran joka ikinen aamu kuuluu lähtiessä ottaa mukaan?! Ja sitten, jos akka niistä huomauttaa, se on nalkuttamista ja mäkättämistä, joka maksetaan takaisinpäin passiivisaggressiivisella jarruttelulla ja otsanrypistelyllä (ei sentään sen pahemmalla :-)
Joka oven avauksella meikäläsen piti rullata samperin kipeä ruotonsa kyykkyasentoon estelemään ulko-ovesta karkuun pyrkivää koiralaumaa. Ensimmäisellä kerralla pienin puraisi vahingossa huuleen. Kolmannella isompi hyppäsi täydellä voimalla kallonsa leukaani ja sai vinon kulmahampaani lävistämään alahuulen - tismalleen siitä samasta kohdasta, jonka pienempi oli juuri puraisulla punaiseksi pehmittänyt.
Veri suusta tirskuen ja hampaita kiukusta kiristellen menin sitten lajittelemaan pyykkejä ja kuinka ollakaan, se sama miehenretale oli taas kerran tunkenut uimahallista tultuaan kosteat vaatteensa kaikki yhtenä myttynä sukille ja alusvaatteille tarkoitettuun likapyykkipussiin. Siellä ne jälleen terhakkaasti kasvattivat hometta. Voi auta armias!!
En todellakaan usko, että tällaisessa on kyse mistään sukupuolten välisestä geneettisestä tai kulttuurievoluution tuottamasta eroavaisuudesta. En minäkään mikään siisti, enkä maailman terävämuistisin henkilö ole. Sellaiset asiat, jotka ovat itselle etäisiä taitavat vaan helposti tuntua meistä ihmisistä toisarvoisilta. Puhe kulkemisesta jonkin aikaa "toisen mokkasiineissa" ei liene ihan hölynpölyä.
Ehkä tuollaiset pienet, arkiset asiat alkaisivat tämän talon miehestäkin tuntua tärkeämmiltä, jos hän edes päivän verran saisi kokeilla, miten hemmetin kivuliasta ja ponnistuksia vaativaa minulle on kaikki se, mikä monilta muilta sujuu kuin itsestään. Muistuttamalla häntä asioista en suinkaan pyri hallitsemaan tai halventamaan häntä. Useimmiten yritän vain säästää meiltä molemmilta vaivaa, jotta saisin käytettyä vähäiset voimani johonkin hyödyllisempään kuin tyhjänpäiväiseen huomautteluun ja askareisiin, jotka muista voivat tuntua vähäpätöisiltä, mutta vaativat tämmöiseltä raihnaiselta akalta tosi vääntöä.
Uh. Mun huuli on paisunu ja potuttaa... :-(
Aamu alkoi huonosti. Sataa ja särkee ihan järjettömästi. Mies oli taas tavallisen flegmaattinen, huolimaton ja huonomuistinen itsensä. Ei viitsinyt vastata varhain soivaan puhelimeen, joka kuitenkin herätti pitkään piristessään koko talon. Ei viitsinyt syödä kunnolla (ja tulee sitten nälästä kiukkuiseksi jo ennen puolta päivää).
Töihin lähtiessä ulkoa piti palata vielä kolme kertaa takaisin hakemaan unohtuneita avaimia, kännykkää ja kukkaroa. Mikä ihmeen vaikeus niitä on muistaa, kun ne kerran joka ikinen aamu kuuluu lähtiessä ottaa mukaan?! Ja sitten, jos akka niistä huomauttaa, se on nalkuttamista ja mäkättämistä, joka maksetaan takaisinpäin passiivisaggressiivisella jarruttelulla ja otsanrypistelyllä (ei sentään sen pahemmalla :-)
Joka oven avauksella meikäläsen piti rullata samperin kipeä ruotonsa kyykkyasentoon estelemään ulko-ovesta karkuun pyrkivää koiralaumaa. Ensimmäisellä kerralla pienin puraisi vahingossa huuleen. Kolmannella isompi hyppäsi täydellä voimalla kallonsa leukaani ja sai vinon kulmahampaani lävistämään alahuulen - tismalleen siitä samasta kohdasta, jonka pienempi oli juuri puraisulla punaiseksi pehmittänyt.
Veri suusta tirskuen ja hampaita kiukusta kiristellen menin sitten lajittelemaan pyykkejä ja kuinka ollakaan, se sama miehenretale oli taas kerran tunkenut uimahallista tultuaan kosteat vaatteensa kaikki yhtenä myttynä sukille ja alusvaatteille tarkoitettuun likapyykkipussiin. Siellä ne jälleen terhakkaasti kasvattivat hometta. Voi auta armias!!
En todellakaan usko, että tällaisessa on kyse mistään sukupuolten välisestä geneettisestä tai kulttuurievoluution tuottamasta eroavaisuudesta. En minäkään mikään siisti, enkä maailman terävämuistisin henkilö ole. Sellaiset asiat, jotka ovat itselle etäisiä taitavat vaan helposti tuntua meistä ihmisistä toisarvoisilta. Puhe kulkemisesta jonkin aikaa "toisen mokkasiineissa" ei liene ihan hölynpölyä.
Ehkä tuollaiset pienet, arkiset asiat alkaisivat tämän talon miehestäkin tuntua tärkeämmiltä, jos hän edes päivän verran saisi kokeilla, miten hemmetin kivuliasta ja ponnistuksia vaativaa minulle on kaikki se, mikä monilta muilta sujuu kuin itsestään. Muistuttamalla häntä asioista en suinkaan pyri hallitsemaan tai halventamaan häntä. Useimmiten yritän vain säästää meiltä molemmilta vaivaa, jotta saisin käytettyä vähäiset voimani johonkin hyödyllisempään kuin tyhjänpäiväiseen huomautteluun ja askareisiin, jotka muista voivat tuntua vähäpätöisiltä, mutta vaativat tämmöiseltä raihnaiselta akalta tosi vääntöä.
Uh. Mun huuli on paisunu ja potuttaa... :-(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti