Krätyakka itse opiskeli opistotasoisen tutkinnon lainarahoitteisesti 1980-luvulla , juuri ennen kyseisen koulutuksen muuttumista maksuttomaksi. (arvatkaas harmittiko). Niitä velkoja lyhennettiin sitten kaksi kertaa se aika kuin opintoihin oli kulunut ja samaan aikaan piti tietysti ottaa autovelkaa, koska ammatti, johon valmistuin edellytti oman auton omistamista ja käyttöä ilman kilometrikorvauksia kummempia tukia, eikä niillä totisesti ajopelin hankintaa ja ylläpitokustannuksia maksettu.
Ylemmän korkeakoulututkinnon hankin myöhemmin omakustanteisesti avoimen yliopiston kautta niin pitkälle kuin se siellä oli mahdollista. Syventävät opinnot piti käydä suorittamassa ihan paikan päällä ja opiskelijaksi hakeutuminenkin tuli hoidettua tavallisten pääsykokeiden kautta, ilman mitään poikkeusvalintoja.
Jo ennen valmistumista valkeni, ettei yhteiskuntatieteiden maisteri ole sinänsä ammatti eikä mikään. Pitäisi osata jotain ja semmoistahan yliopistossa ei opeteta. Siellä luetaan kirjoja ja kehitetään ajattelua. Juupa juu.. niin sitten tuli tuettua tätä Suomen yliopistojärjestelmää hankkimalla vielä kaksi omakustanteista pätevöitymiskoulutusta täydennykoulutuskeskuksen kautta. Reilusti päälle neljätuhatta euroa taisi matkakuluineen upota psykologian opettajan pätevyyden hankkimiseen.
Tätä taustaa vasten ihmettelen vähän itsekin, miksi ajatus korkeakoulutuksen lukukausimaksuista saa sisuni niin kiehahtamaan. Tietysti vimmaa nostattaa myös tapa, jolla kansanedustajamme ovat tätä(kin) asiaa valmistelemassa. Vanhanen sanoo yhtä, opetusministeri toista ja kokoomus linjansa mukaisesti taas muistuttaa, että kilpailukyvyn säilyttämiseksi rahaa on jostain tultava.
Ymmärrän toki, että kustannukset on jollain katettava. Tiedostan senkin, että asioita, jotka itselle ovat ilmaisia, ei välttämättä arvosteta yhtä paljon kuin niitä, joiden vuoksi joutuu tekemään uhrauksia.
Tasokas, ilmainen koulutus on kuitenkin sellainen sivistysvaltion merkki ja hyvinvoinnin mittari, jonka puolesta meitä edeltäneet sukupolvet ovat tehneet kovasti työtä. Omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joiden koulutushaaveet kariutuivat taloudellisten mahdollisuuksien puutteeseen.
Suurelta osin taloudellisista syistä itsekin valitsin alunperin väärän koulutusalan, kun pelkäsin yliopisto-opiskelun mukanaan tuomia suuria opintovelkoja ja asunnonhankintaongelmia. Sisäoppilaitoksessa sentään oli asunto ja ruoka turvattu, kunhan opintomaksuihin löytyi rahat ajallaan. Kovin monta kertaa ei silti ollut lukuvuoden aikana varaa kotiin matkustaa, eikä jokaviikkoisista baari-illoista voinut haaveillakaan.
Toki nykyään yleinen toimeentulon taso on silloista korkeampi. Silti uskon, että on paljon vanhempia, joilla ei ole varaa tukea opiskelevia nuoriaan. Siinä tilanteessa korkeat lukukausimaksut voivat olla se kynnys, joka karsii varattomammat opiskelijat pois korkeakoulutuksen piiristä ja kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta entisestään.
Sitäkään en ymmärrä, millä logiikalla tämä joidenkin mielestä edistäisi opiskelijoiden nopemapaa valmistumista. Jos ei ole rahaa lukukausimaksuihin ja elämiseen, silloinhan on mentävä töihin, eikä sellainen varmasti opintoja edistä.
Tässä taloudellisessa suhdanteessa, kun töitäkään ei valmistuville ole ylenpalttisesti tarjolla, ei lainanotto kovasti houkuttele. Jos moinen uudistus astuu voimaan, kuinkahan moni opiskelija ajautuu velkakierteeseen ja tärvää luottotietonsa jo ennen pääsyä opiskelijakämpästä omaan asuntoon ja työmarkkinoille.
Ylemmän korkeakoulututkinnon hankin myöhemmin omakustanteisesti avoimen yliopiston kautta niin pitkälle kuin se siellä oli mahdollista. Syventävät opinnot piti käydä suorittamassa ihan paikan päällä ja opiskelijaksi hakeutuminenkin tuli hoidettua tavallisten pääsykokeiden kautta, ilman mitään poikkeusvalintoja.
Jo ennen valmistumista valkeni, ettei yhteiskuntatieteiden maisteri ole sinänsä ammatti eikä mikään. Pitäisi osata jotain ja semmoistahan yliopistossa ei opeteta. Siellä luetaan kirjoja ja kehitetään ajattelua. Juupa juu.. niin sitten tuli tuettua tätä Suomen yliopistojärjestelmää hankkimalla vielä kaksi omakustanteista pätevöitymiskoulutusta täydennykoulutuskeskuksen kautta. Reilusti päälle neljätuhatta euroa taisi matkakuluineen upota psykologian opettajan pätevyyden hankkimiseen.
Tätä taustaa vasten ihmettelen vähän itsekin, miksi ajatus korkeakoulutuksen lukukausimaksuista saa sisuni niin kiehahtamaan. Tietysti vimmaa nostattaa myös tapa, jolla kansanedustajamme ovat tätä(kin) asiaa valmistelemassa. Vanhanen sanoo yhtä, opetusministeri toista ja kokoomus linjansa mukaisesti taas muistuttaa, että kilpailukyvyn säilyttämiseksi rahaa on jostain tultava.
Ymmärrän toki, että kustannukset on jollain katettava. Tiedostan senkin, että asioita, jotka itselle ovat ilmaisia, ei välttämättä arvosteta yhtä paljon kuin niitä, joiden vuoksi joutuu tekemään uhrauksia.
Tasokas, ilmainen koulutus on kuitenkin sellainen sivistysvaltion merkki ja hyvinvoinnin mittari, jonka puolesta meitä edeltäneet sukupolvet ovat tehneet kovasti työtä. Omat vanhempani kuuluvat siihen ikäpolveen, joiden koulutushaaveet kariutuivat taloudellisten mahdollisuuksien puutteeseen.
Suurelta osin taloudellisista syistä itsekin valitsin alunperin väärän koulutusalan, kun pelkäsin yliopisto-opiskelun mukanaan tuomia suuria opintovelkoja ja asunnonhankintaongelmia. Sisäoppilaitoksessa sentään oli asunto ja ruoka turvattu, kunhan opintomaksuihin löytyi rahat ajallaan. Kovin monta kertaa ei silti ollut lukuvuoden aikana varaa kotiin matkustaa, eikä jokaviikkoisista baari-illoista voinut haaveillakaan.
Toki nykyään yleinen toimeentulon taso on silloista korkeampi. Silti uskon, että on paljon vanhempia, joilla ei ole varaa tukea opiskelevia nuoriaan. Siinä tilanteessa korkeat lukukausimaksut voivat olla se kynnys, joka karsii varattomammat opiskelijat pois korkeakoulutuksen piiristä ja kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta entisestään.
Sitäkään en ymmärrä, millä logiikalla tämä joidenkin mielestä edistäisi opiskelijoiden nopemapaa valmistumista. Jos ei ole rahaa lukukausimaksuihin ja elämiseen, silloinhan on mentävä töihin, eikä sellainen varmasti opintoja edistä.
Tässä taloudellisessa suhdanteessa, kun töitäkään ei valmistuville ole ylenpalttisesti tarjolla, ei lainanotto kovasti houkuttele. Jos moinen uudistus astuu voimaan, kuinkahan moni opiskelija ajautuu velkakierteeseen ja tärvää luottotietonsa jo ennen pääsyä opiskelijakämpästä omaan asuntoon ja työmarkkinoille.
Luettuani tuon uutisen tänään huokaisin helpotuksesta, että olen opintoni jo opiskellut! *puuuuh* Minun vanhempani kyllä tukivat minua alkuvuosina hurjasti, mutta jos olisin joutunut vielä maksamaan TONNIN vuodessa lukukausimaksuja, eivät vanhemmat varmaan sitä olisi enää kyenneet maksamaan eli olisin joutunut ottamaan lainaa, ja en halua edes ajatella, millaista olisi nyt olla mt-potilaana korviaan myöten opintolainaveloissa! Minusta oli vähän surkuhupaisaa, että tuon tonnin verran sitten korotettaisiin sitä saatavan lainan määrää. Kun en tunne ketään, joka hinkuisi opintolainaa tässä maailmantilanteessa! Luulenpa että jos maksullisuus tulee, myös opiskelijoiden määrä vähenee. Ja pienituloisten lapset eivät edes harkitse opiskelua. =/
VastaaPoistaKyllä hieman otti sydänalasta, kun tuon uutisen luin. Nyt jännityksellä seuraan miten juttu kehittyy. Jokusen vuoden olen jo työelämässä ehtinyt pyöriä, mutta vääriä valintoja tuli tehtyä itsekin opiskelujen kanssa, joten nyt ei ole muodollista pätevyyttä alalle, jolla todella haluan töitä tehdä, eikä vakituista virkaa tule mitenkään saamaan ilman papereita. Vuodenvaihteessa loppui pätkäpesti ja nyt pitäisi lähteä takaisin sinne koulunpenkille. Edellisen opintolainankin maksaminen on vielä kesken. Riemuisia aikoja.
VastaaPoistaHei. Eksyin blogiisi sattuman kautta ja ilahduin kovasti tavastasi kirjoittaa. Ryhdyn lukijaksesi !
VastaaPoistaOpiskelen parhaillaan ensimmäistä vuottani ammattikorkeakoulussa, ja täytyy todeta ettei paljoa naurattaisi, jos tähän kaiken muun päälle vielä heitettäisiin tonnin lukukausimaksulasku. Opintotuki auttaa paljon mutta sillä en maksa muuta kuin vuokran ja pari pakettia rakettispagettia. Elän toivossa, ettei minun tarvitsisi ottaa opintolainaa, ei ainakaan vielä eikä koskaan kovin paljoa.
Minun päähäni ei mahdu tuo logiikka että lukukausimaksujen lisääminen nopeuttaisi opintojen edistymistä, sillä se merkitsisi ainakin minulle juuri tuota mistä sinäkin tekstissäsi mainitsit - olisi pakko olla töissä jatkuvasti ja opinnot viivästyisivät takuuvarmasti. En muutenkaan voi ymmärtää että mikä hinku päättäjillä on saada opiskelijat velkaantumaan korviaan myöten jo heti nuorina....
Toivottavasti "ottavat järjen käteen", leoni. Kyllä tässä muutoin tehdään taas enemmän hallaa kuin hyvää.
VastaaPoistaKiva, kun ilmaannuit lukijaksi, Sari :)