Puolenyön jälkeen, iltapesulla, huomasin, että vesihana vuotaa. Ei sieltä mitään suoranaista ryöppyä tullut, mutta sen verran, ettei tehnyt mieli jättää asiaa yöksi silleen. Jos tiiviste on hajalla, ties minkälainen suihkulähde sinne yön aikana olisi saattanut kehkeytyä.
Kävin kertomassa asian puolisolle, joka sipsipussin keralla nautiskeli parhaillaan elokuvasta. Reaktio oli tavanmukaisen laimea. Kun mitään kommenttia tai neuvoa ei kuulunut, ilmoitin sulkevani päähanan, mutta se ei tainnut olla briljantti idea, koska lämminvesivaraajasta alkoi kuulua huolestuttavaa ääntä. Siispä käänsin sen takaisin auki.
Koska puoliso ja minä olemme molemmat tasan yhtä tumpeloita kaikenlaisissa korjaushommissa, mutta minulla on hieman enemmän aloitekykyä, ilmoitin aikovani purkaa hanan ja kiertää puuvillalankaa tiivisteen tienoille, jotta vesi pysyisi paremmin siellä, missä kuuluu, kunnes maanantaina pääsemme hankkimaan asiantuntevampaa apua. Semmoinen pieni ongelma vaan oli mielessä, että en löytänyt ruuvimeisseliä, joka oli miehen jäljiltä jossain..
Vihdoinkin tuli mieheen jonkin verran eloa. Hän kimmastui ja kielsi ehdottomasti käymästä käsiksi hanaan. Motiiveja en välittäisi arvailla (Ei kai ihan luottanut kykyihini. Outoa.) , mutta jostain syystä tuli mieleen vuosikymmenen takainen tapaus, jolloin pesukoneemme syttyi palamaan sillä aikaa, kun mies oli leirillä ja minä yksin kotona.
Palo ei ollut mikään ihan pikkujuttu. Siinä meinasi mennä sekä talo että tavarat ja osa huushollista mustui remonttikuntoon. Kun palokunta sitten oli lähdössä jo pois ja minä seisoin järkytyksestä täristen savun seasta pelastamieni lemmikkien kanssa pihalla, soitin miehelle. Kerroin, mitä oli tapahtunut ja kysyin, milloin hän aikoo tulla kotiin. "Leiri loppuu viikon päästä", hän totesi tyynesti ja vieressä kuuntelevat haukkoivat kuulemma henkeään. "Minkäs mä sille nyt enää voin", oli mies puolustellut "Palokunta kävi jo."
Tottahan vastakkaiset temperamentit usein mukavasti täydentävät toisiaan, mutta kyllä minä joskus kaipaisin hieman myötähötkyilyä. Höh.
Kävin kertomassa asian puolisolle, joka sipsipussin keralla nautiskeli parhaillaan elokuvasta. Reaktio oli tavanmukaisen laimea. Kun mitään kommenttia tai neuvoa ei kuulunut, ilmoitin sulkevani päähanan, mutta se ei tainnut olla briljantti idea, koska lämminvesivaraajasta alkoi kuulua huolestuttavaa ääntä. Siispä käänsin sen takaisin auki.
Koska puoliso ja minä olemme molemmat tasan yhtä tumpeloita kaikenlaisissa korjaushommissa, mutta minulla on hieman enemmän aloitekykyä, ilmoitin aikovani purkaa hanan ja kiertää puuvillalankaa tiivisteen tienoille, jotta vesi pysyisi paremmin siellä, missä kuuluu, kunnes maanantaina pääsemme hankkimaan asiantuntevampaa apua. Semmoinen pieni ongelma vaan oli mielessä, että en löytänyt ruuvimeisseliä, joka oli miehen jäljiltä jossain..
Vihdoinkin tuli mieheen jonkin verran eloa. Hän kimmastui ja kielsi ehdottomasti käymästä käsiksi hanaan. Motiiveja en välittäisi arvailla (Ei kai ihan luottanut kykyihini. Outoa.) , mutta jostain syystä tuli mieleen vuosikymmenen takainen tapaus, jolloin pesukoneemme syttyi palamaan sillä aikaa, kun mies oli leirillä ja minä yksin kotona.
Palo ei ollut mikään ihan pikkujuttu. Siinä meinasi mennä sekä talo että tavarat ja osa huushollista mustui remonttikuntoon. Kun palokunta sitten oli lähdössä jo pois ja minä seisoin järkytyksestä täristen savun seasta pelastamieni lemmikkien kanssa pihalla, soitin miehelle. Kerroin, mitä oli tapahtunut ja kysyin, milloin hän aikoo tulla kotiin. "Leiri loppuu viikon päästä", hän totesi tyynesti ja vieressä kuuntelevat haukkoivat kuulemma henkeään. "Minkäs mä sille nyt enää voin", oli mies puolustellut "Palokunta kävi jo."
Tottahan vastakkaiset temperamentit usein mukavasti täydentävät toisiaan, mutta kyllä minä joskus kaipaisin hieman myötähötkyilyä. Höh.
5 kommenttia:
Tutulta kuulostaa. Meillä on sama jako: minä hötkyilen ja mies ei lotkauta korvaansakaan.
Taisi mies myös samaan aikaan juoruta minun kanssani chatissa...
Lohduttaa kuulla, että muitakin samanmoisia on, Obeesia :)
Niinpä tietysti, Jussi. Eihän siinä sitten kerkiä toisarvoisiin asioihin reagoimaan. Mitä nyt yhdestä pikku tulvasta vessan lattialla ;-)
Joo, ei tule minunkaan mieheni pelastamaan akkaansa ja kakaroita, kun se tietää, että akalla on kuitenkin hommat hanskassa. Enää en edes odota häntä pelastamaan itseäni. Niin makaa kuin petaa, sanotaan. :P
Sen vain sanon, että ihan hyvä, kun miehesi ei antanut sinun käydä käsiksi siihen hanaan keskellä yötä. Villalangalla tiivistäminen ei vakuuttanut ihan minuakaan. Aamulla sitten korjaustöihin, kun on enemmän työkaluja ja harkintakykyä mukana. ;)
Puuvillalangalla, Celia puuvillalangalla ;-D Se imee paremmin vettä.... Ja tuo "niin makaa kuin petaa" oli kyllä terveellinen muistutus. Ihan itsehän tuon on loppujen lopuksi saanut valita ;-)
Lähetä kommentti