Kun oikein ahdistaa tai pää on täynnä muuten vaan vaikeasti järjesteltäviä asioita, monet turvautuvat sijaistoimintoihin. Minä myös.
Jotkut siivoavat. Ulkoisen järjestyksen palauttaminen antaa uskoa sisäisenkin kaaoksen hallintamahdollisuuksiin. Toiset lähtevät lenkille tai uuvuttavat itsensä muilla fyysisillä aktiviteeteilla. Minä en. Meikäläisen konsti on bloggaaminen.
Nyt tuntuu kuitenkin, ettei tämmöisessä ole enää mitään järkeä. Kirjoitan kolmea blogia, joskus vähän neljättäkin. Päivitystahti on huima ja yleensä se pitää paikkansa, että kun määrä kasvaa valtavaksi, laatu väistämättä kärsii.
Sitäpaitsi lukijat näyttävät kyllästyneen minuun (paitsi Rita, joka löysi tänne vasta vähän aikaa sitten ja lahjoitti taas kauniin blogitunnustuksen, jonka aion pistää lähipäivinä kiertoon). Kävijämäärät ovat laskurin mukaan tippuneet hieman hitaammin, mutta blogilistalla suorastaan romahtaneet. Eikä ole ihme. Olen itsekin kyllästynyt itseeni.
Nykyihmiset tahtovat koko ajan uutta. Vanha alkaa nopeasti maistua puulta. Uusia blogejakin syntyy kuin sieniä sateella päivittäin. Kenenkään aika ja kiinnostus ei millään riitä kaikkeen. Lieneekö tämä lopulta pelkästään huonokaan asia. Ei välttämättä.
Paljon vakavampi tilanne on , jos sama vaihtelunhalu pitää tosielämässä ihmisen jatkuvasti irti ja liikkeessä niin, ettei mihinkään ehdi kunnolla juurtua tai perehtyä ja kaikki sosiaalinen kanssakäyminen riippuu oman aktiivisuuden tasosta. Jos ilmaantuu jotain yllättävää, joka repäisee ihmisen irti totutuista kuvioista ja liikkumisesta "kaiken aikaa kaikkialla kaikkien kanssa" voi pudotus seurapiiriperhosesta yksinäisyyteen olla vakava kolaus, ellei siihen ole osannut varautua.
Viime päivinä taas pari suosikkiblogiani on ilmoittanut "vetäytyvänsä tauolle". Se tuntuu hieman kuin ystävän muutolta pois paikkakunnalta. Tämä blogi puolestaan on kesän aikana saanut muutamia uusia lukijoita. Se on iloinen asia, mutta aiheuttaa myös paineita.
Jotenkin vaan tuntuu itsestäkin, että jollain tavoin tätä kirjoittamista pitäisi kehittää. Jos päätarkoitus on viestiä toisille, postausten pitäisi olla lyhyempiä ytimekkäämpiä ja ilmestyä sivuille korkeintaan kerran päivässä. Ripaus lisää huumoriakaan ei varmaan olisi pahitteeksi, jos tahtoisin olla viihdyttävä, mutta tahdonko? Siitä en ole ollenkaan varma.( Ollako vai eikö olla. Se ei muistaakseni ollut helppo dilemma Tanskan prinssillekään)
Jos taas aikomus on yhä enemmän kirjoittaa päiväkirjamaista vuodatusta itselle (siihen suuntaanhan tämä pyrkii koko ajan karkaamaan) on hyväksyttävä se, että lukijat eivät moista jaksa ja silloinhan olisi melkein järkevämpää pitää vanhanaikaisesti paperilehtistä päiväkirjaa.
Tästä aiheesta ottaisin ilomielin vastaan pitkiäkin kommentteja. Tulen myös omaan blogiinne katsomaan, jos vinkkaatte aiheesta kirjoittaneenne. Siis millaisia kriisejä olette itse bloggaamisessanne läpikäyneet? Mistä kumpuaa bloggaamisen mielekyys? Ketä ja mitä varten kirjoitat? Millaisia postauksia mieluiten luet?
Nyt Krätyakkaa vähän tympii ja turhauttaa.
25 kommenttia:
Mulla tulee kriisi noin kerran vuodessa, etenkin jos kukaan ei pitkään aikaan kommentoi. Viime aikoina olen tsempannut itseni sillä, että itsellenihän mie kaikkein eniten kirjoitan. Omaa historiaani muistiin.
Mieluiten luen omasta blogistani ja sen aiheista poikkeavia kirjoituksia. Sie kun olet tuollainen pohdiskeleva persoona, niin usein saat minutkin ajattelemaan. Jotta jatka nyt vaan, älä edes harkitse taukoa. ;-D
Ihan samoja oon miettinyt viime aikoina!! Minullakin on blogilistan tilaajamäärät romahtaneet (kirjoitin siitä vähän aikaa sitten) ja nyt taas olen jonkun aikaa vetänyt nollakommenttilinjaa (paitsi yhtäkkiä repästiin yhteen postaukseen monta kommenttia).
Mulla on siis ihan sama tunne että lukijat ovat kyllästyneet jatkuvaan saman vatkaamiseeni. MUTTA, sun blogissas mä kyllä käyn aina kun tulee päivitys ja joskus vaikkei tuukaan (haluan lukea muiden kommentteja) ja älä HERRAN NIMESSÄ rupea mihinkään kevyeen "lyhyt postaus joka päivä" -tyyliin!!! Sellasia mä en jaksa. =) Mä tykkään tästä blogista tällaisena. Kirjoitat syvällisistä ja vakavista asioista (huumoria unohtamatta!) ja pohdit niin monia eri asioita niin monelta kantilta että huh!
Blogikriisejä tulee aika ajoin mutta ei sun muutoksia tarvii tehdä.
Tunnustaudun uudeksi lukijaksi. Olen etsinyt blogimaailmasta nimenomaan sellaisia aitoja, avoimia, rehellisiä ja rentoja kirjoituksia, joissa ei yritetä pelkästään miellyttää lukijoita, vaan ollaan sitä mitä ollaan. Monet kun turhaan yrittävät antaa itsestään kiilloitettua ja siloitettua kuvaa, niin sellaista ei pitkään jaksa seurata. Ja juuri sellainenhan kiinnostaa, mikä on päiväkirjamaista vuodatusta, koska se tulee yleensä suoraan sydämestä ja spontaanisti. Blogeissa on monenlaatuisia tyylejä; omaksi terapiaksi kirjoitettuja (tai sen tapaisia), keskusteluun haastavia kysymyksineen, taideblogeja, kuvablogeja, tietopitoisia, lukijoita varten olevia, jne. jne. Se viehätys niissä onkin, voi kurkistella eri maailmoja ja saada uutta ajattelemisen aihetta ja virikettä. Joskus tosin tympii, jos joku jauhaa vain samaa asiaa, joka postauksessa, mutta kukapa ei siihen sortuisi. Ja onhan ihmisellä eri aikoina erilaisia tarpeita; välillä voi lukea syvällisiä ja sydäntäraastavia juttuja ja välillä sellainen ahdistaa, mutta se on mielestäni lukijan ongelma, ei kirjoittajan.
Niinhän se on, että sitoutuminen nykyaikana näyttää olevan vaikeaa täällä blogimaailmassakin. Itse koen blogit elämänkertoina, joissa saan seurata pitkällä aikavälillä jonkun ihmisen elämää ja ajatuksenjuoksua. Ja sehän koukuttaa jos mikä! Ja jos vielä on mahdollisuus osallistua mukaan kommentoimalla ja kommenteissa 'keskustella' muiden kommentoijien kanssa. Mikä olisi sen hienompaa kuin kirjoittajan ja lukijoiden kesken voisi olla aktiivista vuorovaikutusta ja jopa yhteisö, missä opitaan tavallaan tuntemaan toisensa. Useimmalla lukijalla kuitenkin taitaa olla niin monta blogia lukulistalla, että sitoutuminen ja paneutuminen on heikonlaista. Voi olla, että silloin pitkät vuodatukset tulee luettua hutaisten.
Varmaan jokaiselle blogin kirjoittajalle tulee kirjoituskriisejä, mutta jatka sinä vaan samaan malliin!
Minäkin olen löytänyt tänne lähiaikoina muistaakseni Häiriöklinikan kautta. Enkä edes tiedä mikä tässä blogissa kiehtoo, kaippa se arkisuus ja tavallisuus mihin olen kaikissa omissakin blogeissani aina ajautunut. Ja teitenkin myös sujuva kirjoittaminen pitää lukijana.
Minun blogini (lopetetut ja etenkään voimassa oleva) eivät ole koskaan olleet missään suosion keulilla, ja välillä blogiuupumus iskee tosi rankasti etenkin nyt kun mulla näyttää olevan vain kolme tilaajaa ja noin viisi lukijaa. Mutta en mä sitä lopeta, vaikka tahti on harventunut ja uuden blogin myötä myös asiasisältö jossain määrin muuttunut. Blogi on paikka jossa voin luotnevasti kertoa asioita itselleni.
Ja kommenttiloota on paikka missä voin luontevasti tehdä kirjoitusvirheitä. :)
Blogien ja kirjoittamisen mielekkyyden pohtiminen näyttää olevan monella sydämen päällä. Itsehän muuten kirjoitin blogeista jokin päivä sitten, vaikkakin eri kantilta.
Minulle on aina yllätys, kun joku blogikirjoittaja saa "kriisin" ja alkaa epäillä, kannattaako enää kirjoittaa. Itse olen saanut noita kriisejä vähän väliä kahden vuoden aikana blogatessani. Se oli yksi syy, miksi lopetin vanhat ja aloin uudet.
En tiedä tusota blogi.fi-listasta. Itse en ole koskaan tilannut sieltä kautta. En tiedä millä perusteella siellä edes lukijat lasketaan. Joskus blogilista näyttää nollaa, ja kuitenkin kävijälaskuri omassa blogissa saattaa näyttää monia kymmeniä.
Jaa ketä varten kirjoitetaan? Varmaan moni muukin aluksi ajattelee kirjoittavansa vain itselleen ja väittää, että ei haittaa, vaikkei kukaan lukisikaan. Ja kuitenkin sitten on kiva, jos ihmiset kommentoivat ja lukevat.
Vaikka kuinka tietää, että ei kukaan kerkeä aina kommentoda joka asiaa, koska ei itsekään ehdi, ovat kommentit silti kivoja.
Mutta älä sinä lopeta. Tämä blogi on hyvä tällaisenaan. Tsemppiä vaan. Nuo samat epäilyn tunnot on jokainen käynyt läpi ja monta kertaa.
Minulla on monta blogia juuri tuon väsähtämisen, jota välillä kokee, takia.
Kun väsyn sanoihin, keskityn enemmän kuvaan ja päinvastoin.
Totta, sanoihin kyllästyy, kirjoittamaan niitä, lukemaan niitä, se on vain luonnollista.
Blogissani on juuri tänään julkaistu vanhan bloggaajan haastattelu, jossa sivutaan myös näitä pohtimiasi asioita, Millan.
Kävijälaskuri on tuttu juttu, mutta mitä tarkoittanee tuo blogilista. Kirlah siitä antoi jotain vinkkejä, mutta yli menee silti.
Anyway. Muistathan, Millan, että aikanaan aloin tulostaa meidän sähköpostejamme kansioon itselleni päiväkirjaksi, nyttemmin blogi on korvannut senkin. Itse siis en taida enää palata paperisiin päiväkirjoihin, sähköposteja olen edelleen tallennellut tikulle tms. Tässä ja nyt en kehtaa kirjoittaa tarkemmin omasta kärvistelystäni, mitä tulee bloggauskriisiytymiseen. Enkä usko, että ihan heti käsittelen ongelmaa blogissanikaan.
Kirjoitat juuri sellaisia kirjoituksia kuin itse haluat.
Oma blogini on henkitoreissaan, koska en omasta mielestäni pysty kirjoittamaan ihan kaikista asioista anonyymiuteni kärsimättä. (Tai ainakin illuusion jonkinlaisesta anonyymiudesta :P Blogiani lukee nimittäin myös sellaisia ihmisiä, jotka ihan oikeasti tuntevat minut.)Olen muutenkin jonkinlaisella vedenjakajalla omassa elämässäni eikä siitä nyt oikein tee mieleni ihan kauheasti revitellä julkisesti.
Sen kuitenkin tiedän, että tarvitsen blogia tällä hetkellä. Bloggaan - siis olen olemassa. Kai.
Oon ollu lyhkääsen blogiaijjan jäläken jo jonkun aikaa kalliojyrkäntehen reunalla. En tiänny plokiista paliuakaa ku alootin. Alaakaa perin tämä piti olla kiriootuspöyrän ylälootahan kirioottamista.
Mulle tuli kauhiana järkytyksenä, ku mun juttuja ruvettihin kommentoottemahan. Sitte satoo palakintoja sivuustani ja olin ihan pihalla. Molin joutunu johonku yhteesöhön, mihinkä en ollu koskaa tarkoottanu mennä.
Oon tällänny muutaman kommentin sellaasille palstoolle, mikkon hiliaasesti varattu joillekki määrätyllaasille ihimisille, mutten oo sitä tiänny.
Mun muutama kommentti on evätty mulle tiätämättömästä syystä. Kukin tiätysti pitää palstaansa omien päläkähtämiensä jäläkehen.
Moon itte yrittäny pysyä JSN:n (julkisen sanan neuvosto) periiaattehis. En oo koittanu olla rasisti, en oo menny eres julukisten henkilökohtaasihin asioohin, en oo tumpuloonu uskontua muuten ku mitä kuppilooski tupluloorahan, en pitäny hirviää kiruamista päällimmääsenä asianani.
Interaktiivisuus taitaa olla sittenki aika hyvä.
Kommentit ovat kyllä todella tärkeitä motivaation ylläpitäjiä: niitä on aina mukava saada, vaikka ei olisi kuin muutama sana.
Itselleni tärkeintä on pitää yllä jonkinlaista kirjoittamisen virettä ja kirjoittaa erilaista tekstiä eri blogeihin. Mullakin tulisi tekstiä vaikka kuinka montaa kertaa päivässä, mutta yritän ruveta työstämään juttujani nyt jonkinlaiseen pitkäjänteiseen muotoon. Eli ei blogiin, vaikka en blogejakaan unohda.
Pistin omia ajatuksiani aiheesta omaan blogiini :-)
Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vain...
Iisi
kun vuosi sitten uskaltauduin tuntemattomille vesille, tämme blogistaniaan, olin oikeastaan lähdössä pyhiinvaellusretkelle. koin tunnontuskia kieltäydyttyäni liittymästä tähän yhteisöön vaikka hyvä ystäväni oli pitkään houkutellut.
en alkuun edes ymmärtänyt mihin oli nokkani työntänyt, mutta vuoden kuluessa koin tulleeni kotiin. oma ymmärrykseni ja maailmankuvani laajentui, opin kuuntelemaan itseäni aivan uudella, nostattavalla tavalla, olin astunut maailmaan jossa olen minä, ihan itsenäni, ajatuksineni, rehellisesti ilossa ja surussa, hyvässä ja pahassa.
olen ulospäin hyvinkin sosiaalinen ja avoin, mutta omistani en pukahda.olen mykempi kuin simpukka veitsellä uhaten. vuoden aikana olen oppinut luottamaan ihmisiin, ainakin vähän paremmin kuin ennen... ehkä jopa vilauttamaan itseäni ja tuntojani.
tunnustan etten aina jaksa paneutua toisten blogeihin, vaikka päivittäin kyläilemässä käynkin. joskus katson että onpa pitkä juttu, en jaksa nyt. jälkeenpäin uteliaisuus sitten herää ja palaan asiaan.
ja toisaalta, omaa elämäänihän minäkin liskolandiassa ruodin, joskus kevyemmin, joskus mutakuopan pohjia tonkien.
jatketaan, kultaseni, jatketaan itsellemme sopivalla linjalla.
Kiitos kaikille sanaista arkkuaan raottaneille ihanista, oivaltavista ja rakentavista kommenteista. Myös Jussi Jorinoissaan ja Saara Filosofian puutarhassa kirjoittivat rakentavia ajatuksia bloggaamisesta. Linkit heidän sivuilleen löytyvät tuosta sivupalkista.
Muiden pääkopasta en osaa sanoa, mutta omat pohdintani ainakin saavat sytykettä toisten ajatuksista ja noista kommenteista tuli nyt mukavasti ainesta uusiin postauksiin.
Ehkä interaktiivisuus tosiaan sittenkin on hyvä juttu, vaikka se tämmöistä mettänpöllöä joskus hirvittää..Todella lohdullista olikin kuulla, että sama läheisyyden- etäisyyden avoimuuden ja anonymiteetin probleema askarruttaa muitakin :-)
Peikkokin vielä koettaa jotain sanoa. Sen mielestä kirjoittajien keskinäinen vuorovaikutus on hienoa. Jos muutama teksti jäisi kokonaan ilman kommentteja, saattaisi iskeä oikea kriisi, silloin pitäisi miettiä miksi yleensä kirjoittaa mitään, jollei kukaan kerran lue. Lukijoiden kosiskelukin on poissa laskuista jo ajatuksenakin. Toisten kirjoituksilta ei oikeastaan osaa eikä haluakaan odottaa mitään, silloin ei koskaan pety. Kirjoita vaan omia juttujasi niin kuin haluat, me sitten luetaan niitä niin kuin haluataan :)
Omalla tavallaan helpottavaa lukea niin sinun pohdintaasi, MIllan, kuin kommentoijien kokemuksia. Ihan sillä kinttaalla olen itsekin (taas), että jatkanko olemassaoloani blogimaailmassa ollenkaan. Ainahan sitä kirjoittaa, vaikka itsekseen, niin tuskin kuitenkaan pelkästään itselleen. Ja kun on kovin hijlaista kommenttipuolella, niin minulle ainakin tulee epävarma olo. En tiedä keitä "siellä" on, ja sitten ei huvita jatkaa. Ehkäpä sitä kuitenkin kirjoittamisellaan pohjimmaltaan hakee yhteyttä toisiin.
Tosi mielenkiintoisella tavalla tämä blogikirjoittaminen kuitenkin laittaa miettimään niin omaa ilmaisemisentarvetta kuin sosiaalisten yhteisöjen lainalaisuuksia. Harva varmaan osaa ennakoida, miten iso asia bloggaamisesta voi tulla. En minä ainakaan osannut.
Tsemppiä ja tarkkaa harkintaa! Monet, minä mukaan luettuna, ovat saaneet paljon jutuistasi.
Mielenkiintoista! Tulen huomenna kirjoittamaan! Nyt on pakko yöllä lukea vielä yksi näyttötyö, jonka joudun arvostelemaan huomenna. Hitto, kun unohdin. Me palajamma
Hei!
Luen blogiasi joka paiva ja tosi kiinnostuneena kans mutta monesti kommentin kirjoittaminen tuntuu liian monimutkaiselta (ala kysy miksi, vanha ja vasynyt akka taalla). Mita tassa yritan sanoa on etta kylla taalla ollaan vaikkakin hiljaisenpuoleisesti. Jatka pliiiiiis samaan malliin,
T. Tuula
Ei minusta tässä blogissa tarvita mitään muutoksia. Käväisen täällä ehkä pari kertaa viikossa, kun vilkaisen suosikkilistaani.
TÄytyy kyllä sanoa, että minuun iski tilapäinen blogiähky, kun kävin katsomassa uutta Kotimaa24 -blogisivustoa. Sinne ilmaantui yhtäkkiä niin hirveä määrä kirkko- ja kristillisaiheisia blogeja, ettei niitä tahdo jaksaa edes selata.
Ehkä kaikkien lukijoiden pitäisi ylipäänsä ryhtyä kannustavimmiksi ja kommentoida useammin kaikkia blogeja, joita tulee seurattua säännöllisesti.
Aloitin bloggaamisen vain uteliaisuuttani ja olin aivan varma, että teen siitä käsityöblogin, mutta kun sain kuvan laitettua, niin en osannut mitään siihen kirjoittaa, muuta kuin, että virkattu huivihan se.
Sitten katkaisin nilkkani ja jäin kamalan yksin moneksi kuukaudeksi ... oli isosti aikaa ja mulla on ollut aina kirjoittamisen tarve. Olen jo pitkään kijroittanut itselleni, tai siis yhtä kirjaa, joka periaatteessa on valmis. Ja se ei tyydyttänytkään, halusin kirjoittaa ja saada vastakaikua. Eli varmaan jonkinmoinen julkisuuden tarve on siis mussa olemassa. En osaa kirjoittaa omia mielipiteitäni avoimesti (ammattini vika) ja sitten pidän salassa oman elämäni. Ja kuitenkin olen hirvittävän avoin ihminen! En tiedä, miksi kirjoittamisessani sulkeudun.
Mietin ensin, että mistä sitten kirjoitan ... ja tyttäreni sanoi mulle,e ttä mitäs jos laittaisin kaikki kommellukseni blogiin, että niitähän riittää. Ja niitähän riittää, liiankin kanssa. Siitä vain sitten jotenkin päädyin "hömppäblogin" kirjoittajaksi. Eli kevyensarjan nainen.
Enää en osaakaan muuttaa blogiani syvällisemmäksi ja siksi mielelläni käyn lukemassa syvällisiä ajatuksia, mielipiteitä yms.ajankohtaisia asioita muiden blogeista! Niin kuin tästä sunkin omastasi! Pidän tavastasi kirjoittaa asiasta kuin asiasta! Aina en edes osaa kommentoidakaan, koska kirjoitat tyhjentävästi, sanoit jo kaiken. Joskus tekisi mieli laittaa vain sanat: luettu ja tykätty. Mutta se taas kuulostaa siltä kuin en olisi keskittynytkään lukemaani. Ja minähän luen aina ajatuksella kirjoituksesi!
Luen siis asiablogeja sekä hauskoja hömppäblogeja. Molemmat löytävät tiensä muhun. Jos ajattelen omaa blogiani, niin niissä on sisällä aina tositapahtuma, el itavallaan kerronkin jotain itsestäni, vaikka en paljasta paljoa. Blogistani voi saada kuvan, että olen tosi pinnallinen. Ja se on pitkä vale se.
Kirjoitan lähinnä itselleni, mutta samalla haluan että sen joku lukeekin. Kaipa jonkinlaista "paljastelua" ja esille tulemista seki on. Samalla haluan jättää lapsilleni jonkinlaisen sisäisen elämäni; vaikkakin tässä muodossa.
Aikaahan tämä vie, mutta olen saanut täältä monta "ystävää", joiden asioita ja eloa seuraan...eli tapaan joka ilta ystäviäni virtuaalisesti .. ja se ei siihen nähden viekään paljoa aikaa.
Olen kiintynyt ja koukuttunut moneen blogiin, mutta se ei ole yhtään sen huonompaa kuin joku koukuttuu johkin fitiiviseen tv-sarjaan! Olen koukuttunut sun blogiisi. Tiedän,e ttä sulla on muitakin blogeja, olen joskus käynyt niissä. Tämä sivusi on tullut tutuksi ja kaipa odotan, että kirjoitat täälläkin laidasta laitaan itsestäsi ja elämästäsi. Tämä oli eka blogi, jonka susta löysin ja siksi jäi sydämelleni.
(joskus meinasin avata toisenkin blogin itselleni, salaisen, ja sellaisen "oikean" kuvan itsestäni antavan...mutta se ei ole toteutunut. vielä?)
Äh, kun mun tekisi mieli vastata kaikkien kommentteihin, mutta kun sellainen parin rivin heitto tuntuu suorastaan hienon kommentin halventamiselta ja joskus laadukkaita puheenvuoroja on vain niin paljon, ettei niihin ole mitään järkevää lisättävää.
Vilukissille on kuitenkin pakko sanoa, etten ole koskaan, hetkeäkään, pitänyt häntä tekstiensä perusteella pinnallisena. Rivien välistä välittyy joskus paljon enemmän kuin itse arvaakaan. Sitäpaitsi kaikissa meissä on monta puolta :)
En ehdi sitä vauhtia lukea kuin kirjoitat mutta kaiken luen halulla. Sinulla on sana hallussa ja suunnilleen kaikki aiheesi ovat niitä mitkä kiinnostavat meikämantaa suuresti.
Mitään en muuttaisi, poistaisi, lyhentäisi enkä pidentäisi. Tykkään blogistasi juuri tällaisena ja aikomukseni on jossain vaiheessa lukea vanhemmatkin postauksesi - minkä homman jo aikaisemmin kesällä aloitin :)
Itse olen huomannut olevani aivan rehellisesti sanoen koukussa bloggaamiseen. Se on jokin salaperäisen kavala tunne, kun saa näpyttää ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tunnelmiaan jonnekin ja sitten iloitsee kun höpötyksiä on ihmiset käyneet kommentoimassa. Elämänilot on kumman pienestä kiinni - mutta auta armias jos tulisi usean päivän sähkökatkos! =)
Minä tykkään tästä blogistasi, koska kirjoitat todella ajattelemista herättäviä aiheita.
Tosin olen usein sillä tuulella, että haluan nähdä kivoja kuvia ja lueskella pirteitä höpönlöpön-juttuja, joten vaikka luen juttusi, niin ne usein vasta myöhemmin alkavat herättämään ajatuksia. Sitten saatan tulla lukemaan jutun uudelleen ja kommentoida sitten kun olen ehtinyt pyörittämään sitä mielessäni. Synnynäinen blondi, kestää aina ennen kuin johdot yhdistää pääkeskukseen saakka =)
Minulle bloggailun kautta tulleet ihmiset ovat jollain lailla hyvin merkitseviä. Siksi juurikin jos joku yhtäkkiä lopettaa bloggailunsa, niin tuntuu kuin jonkinlainen ystävyys jäisi yhtäkkiä katkolle. Saatanpa jäädä jopa miettimään, että mitähän sille nykyään kuuluu, kun ei se ole sitä blogia kirjoittanut pitkiin aikoihin.. =)
Kiitos!
Lähetä kommentti