Sosiaalinen pääoma on Krätyakan mielestä sanaparina vastenmielinen. Mikä ihme siinä on, että talouden käsitteet ympätään nykyään niin innokkaasti kuvaamaan kaikkea mahdollista kanssakäymistä, aivan kuin kaikissa ihmisten välisissä suhteissa pätisi puhtaasti talouselämän lait. ("Ei maksa vaivaa, ei kannata, ei palkitse". Puhutaan yksilön markkina-arvosta sekä työ- että ihmissuhdemarkkinoilla. Analysoidaan parisuhdetta vaihtosuhteena, jossa kumpikin osapuoli saa tai ei saa himoitsemiaan hyödykkeitä: seksiä, rahaa, statusta, kodinhoitopalveluita, turvallisuutta jne. jne.)
Ne asiat, joihin sosiaalisen pääoman käsitteellä yleensä viitataan (luottamus, avoimuus, yhteistyö, kommunikointi jne.) ovat kuitenkin sellaisia, joita rahalla ei voi ostaa. Niiden rakentumiseen tarvitaan tekoja ja aikaa. Ne ovat arvokkaita sekä yksittäisille ihmisille että kokonaisille yhteisöille, mutta eivät pelkästään taloudellisesti.
Sangen rajoittuneelta ja henkisesti köyhältä tuntuu se, että arvoa täytyy aina yrittää mitata rahassa. Vasta sitten esimerkiksi yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus, köyhyys, turvattomuus tai yksinäisyys aletaan mainita ongelmana, kun siitä koituu paremmin voivalle enemmistölle konkreettista uhkaa tai rahallisia kustannuksia.
Itse olen elämäni aikana jo liian monta kertaa kokenut sen, miltä tuntuu aloittaa ihmissuhdeverkostojen luominen alusta. Tutustuminen ja luottamuksen saavuttaminen ottaa aikansa. Eläminen ilman verkostoja on raskaampaa ja vaivalloisempaa. Yllättävän monet asiat ovat helpompia, kun tietää kenelle soittaa, kun tarvitsee tiettyä palvelua tai neuvoa. Tutussa paikassa joku aina tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, jolla on juuri sitä, mitä kaivataan. Sekin tuo iloa ja tyydytystä, jos voi itse olla avuksi jollekin toiselle. Useimmat meistä joka tapauksessa haluavat olla tarpeellisia ja jollain tavalla merkityksellisiä toisille - Krätyakka ainakin haluaa.
Ystäyydelle, hyville naapureille, hymyillen tervehtiville tuttaville ja tutuille kaupan myyjille ei voi laskea rahallista arvoa,, mutta arvokasta kaikki se kiistatta on. Senpä vuoksi tässä nyt vetääkin hieman mieltä matalaksi, kun sosiaalisen pääomani pankkitili nähtävästi pikapuoliin paukahtaa miinukselle. Suurin osa sosiaalisista suhteista taas kerran katkeaa, toiset etäisyyden vuoksi hiljaa hiipuen, toiset kertaheitolla. Onneksi on sentään edes tämä netti ja sähköposti.. vaikkei se toki kokonaisten ihmisten kohtaamista korvaa.
Ne asiat, joihin sosiaalisen pääoman käsitteellä yleensä viitataan (luottamus, avoimuus, yhteistyö, kommunikointi jne.) ovat kuitenkin sellaisia, joita rahalla ei voi ostaa. Niiden rakentumiseen tarvitaan tekoja ja aikaa. Ne ovat arvokkaita sekä yksittäisille ihmisille että kokonaisille yhteisöille, mutta eivät pelkästään taloudellisesti.
Sangen rajoittuneelta ja henkisesti köyhältä tuntuu se, että arvoa täytyy aina yrittää mitata rahassa. Vasta sitten esimerkiksi yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus, köyhyys, turvattomuus tai yksinäisyys aletaan mainita ongelmana, kun siitä koituu paremmin voivalle enemmistölle konkreettista uhkaa tai rahallisia kustannuksia.
Itse olen elämäni aikana jo liian monta kertaa kokenut sen, miltä tuntuu aloittaa ihmissuhdeverkostojen luominen alusta. Tutustuminen ja luottamuksen saavuttaminen ottaa aikansa. Eläminen ilman verkostoja on raskaampaa ja vaivalloisempaa. Yllättävän monet asiat ovat helpompia, kun tietää kenelle soittaa, kun tarvitsee tiettyä palvelua tai neuvoa. Tutussa paikassa joku aina tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, jolla on juuri sitä, mitä kaivataan. Sekin tuo iloa ja tyydytystä, jos voi itse olla avuksi jollekin toiselle. Useimmat meistä joka tapauksessa haluavat olla tarpeellisia ja jollain tavalla merkityksellisiä toisille - Krätyakka ainakin haluaa.
Ystäyydelle, hyville naapureille, hymyillen tervehtiville tuttaville ja tutuille kaupan myyjille ei voi laskea rahallista arvoa,, mutta arvokasta kaikki se kiistatta on. Senpä vuoksi tässä nyt vetääkin hieman mieltä matalaksi, kun sosiaalisen pääomani pankkitili nähtävästi pikapuoliin paukahtaa miinukselle. Suurin osa sosiaalisista suhteista taas kerran katkeaa, toiset etäisyyden vuoksi hiljaa hiipuen, toiset kertaheitolla. Onneksi on sentään edes tämä netti ja sähköposti.. vaikkei se toki kokonaisten ihmisten kohtaamista korvaa.
2 kommenttia:
Linkkejä vielä katsomatta minulle tulee tuosta sanaliitosta mieleen vaan das Kapital. =D
Mutta luin joskus City-lehdestä jutun parisuhteista joissa ihmiset vaan hyötymielessä seukkaa. Mut nää suhteet ei olleet semmosia että ihmiset olisivat ajatelleet vakiintua. Outoa silti!
Ihmissuhdeverkostojen luominen ON hidasta! =( Ainakin minulle, kun olen kuitenkin vähän arka ja vetäytyvä. Siksi minusta on SAIRASTA, että työkkärissä voitaisiin vaatia ihmistä muuttamaan työn perässä minne tahansa. Sitten ihmetellään kun yksinäisyys ja masennus lisääntyy. No daaaa!
Nimenomaan, Ofelia, eikä poliitikkoja tunnu paljon heilauttavan tutkimukset, jotka osoittavat, että moiset pakkosiirrot johtavat sosiaalisen pääoman rapautumiseen ja sillä puolestaan on tavalla tai toisella kalliit seuraukset.
Lähetä kommentti