Tahtoisin vaihteeksi kirjoittaa jotain kevyttä ja hauskaa (kykenenkö enää edes sellaiseen?), mutta päässä pyörii vain raskaita ajatuksia. Erityisesti mieltä on vaivannut seksuaaliseen häirintään liittyvät uutiset, joihin olen toistuvasti viime viikkoina törmännyt. Mielipiteisiini sukupuolirooleista liittyi myös se ikävä palaute, joka eilen sai minut taas pohtimaan tätä julkisen krätinän mielekkyyttä
Erityisesti uutinen, jossa kerrottiin poliisikoulussa tehdystä kyselystä ja taannoinen kohu varusmiesten eräässä varuskunnassa pitämästä vihosta, johon he kirjoittivat halventavia kommentteja naispuolisista tovereistaan pahoittivat hiljattain mieltäni kovasti.
Kuvottavan yleisiä näyttävät keskustelupalstoilla olevan sellaiset kommentit, jotka voi tiivistää vaikkapa lauseisiin "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön" ja "kyllä sen verran pitää huumoria sietää" Siis, jos naisena hankkiudut miesvaltaiselle alalle tai tehtäviin, jossa ulkonäkösi on olennainen työväline (missäpä ei nykykäsityksen mukaan olisi? Majakanvartijoitakin on enää niin vähän), sinun on vain kestettävä ulkomuotoosi kohdistuvat arviot ja seksuaalissävytteiset vihjailut, olivatpa ne sitten minkälaisia tahansa?
Noita uutisia linkittämistä varten googlettaessani törmäsin myös otsikkoon, joka ahdisti niin, etten edes viitsinyt sitä avata. Siinä nimittäin väitettiin, että teatterissa seksuaalinen ahdistelu on yleinen ongelma ja tabu. Armeijaa en ole käynyt ja poliiskouluunkin olen liian lyhyt, mutta teatterissa olen jo 13-vuotiaana taskurahoja iltanäyttelijänä tienannut ja kuvottavan pers(oona)kohtaisesti kokenut, että tuo väite pitää paikkansa.
No, niistä ajoista on jo pitkä aika. Enää eivät kolmekymmentä vuotta vanhemmat miehet käy Akkaa persuksista kähmimään, tai ehdottelemaan intiimimpää kanssakäymistä (siinä voisikin tulla rumihia. Jos ei muuten, niin saattaisin vaikka istua päälle) Pitkään Krätyakalla kuitenkin kesti ennenkuin arvostus miessukukuntaa kohtaan noiden ja lukuisten muiden ikävien kokemusten jäljiltä palautui. Ainoa konsti sen palauttamiseen oli minun kohdallani opetella ajattelemaan ihmisiä nimenomaan yksilöinä, ei yleistäen koko sukupuolensa edustajina.
Kyllä minä vieläkin yritän jokaisen taustaa ja kulttuuria kunnioittaa (jos on äijäkulttuurissa kasvanut, ei yhtäkkiä voi omaksua sivistyneen sukupuolineutraalia puheenpartta), mutta jos hienotunteisuus tai suorakaan viestintä ei auta, minkäänlainen naisellinen avuttomuuskohtaus ei vaivaa siinä kohtaa, jos pitää iskeä jotain porsastelijaa lättyyn.
Kasvattajana tunsin myös suurta vastuuta sukupuolisensitiivisyyteen liittyvissä kysymyksissä. Pojat olkoon poikia ja tytöt tyttöjä, jos se itsestä sopivalta tuntuu, mutta ketään ei saa pakottaa, esineellistää, hyväksikäyttää, eikä riistää. Muitakin mahdollisuuksia on, kuin ahtaat perinteiset sukupuolimallit. Seksuaalisuus on niin herkkä ja helposti haavoittuva persoonallisuuden alue, että varsinkin nuorta ihmistä olisi osattava varjella ja rohkaista niin, ettei sukupuolisuudesta jo siinä vaiheessa tulisi pakkomielle, taakka, häpeä tai vallankäytön väline, vaan sellainen ilon ja nautinnon lähde, jollainen se parhaimmillaan voi olla
Tuttujen ja omanikäisten miesten kanssa minulla ei olekaan juuri ongelmia ollut, koska ilmeisesti olen oppinut sanattomasti viestittämään minkälaisesta lähestymistavasta en pidä. Miesten kanssa ylipäätään kommunikointi on mukavan suoraviivaista. Niitä naisia en tahdo ymmärtää, jotka ovat sitä mieltä, ettei tämmöisistä asioista sovi melua pitää, että pitäisi olla vaan imarreltu ja tyytyväinen, jos joku vaivautuu perään viheltelemään tai ilmaisee, että vielä kelpaisi petikaveriksi (ainakin muutaman näkymää pehmentävän kaljan jälkeen).
Erityisesti uutinen, jossa kerrottiin poliisikoulussa tehdystä kyselystä ja taannoinen kohu varusmiesten eräässä varuskunnassa pitämästä vihosta, johon he kirjoittivat halventavia kommentteja naispuolisista tovereistaan pahoittivat hiljattain mieltäni kovasti.
Kuvottavan yleisiä näyttävät keskustelupalstoilla olevan sellaiset kommentit, jotka voi tiivistää vaikkapa lauseisiin "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön" ja "kyllä sen verran pitää huumoria sietää" Siis, jos naisena hankkiudut miesvaltaiselle alalle tai tehtäviin, jossa ulkonäkösi on olennainen työväline (missäpä ei nykykäsityksen mukaan olisi? Majakanvartijoitakin on enää niin vähän), sinun on vain kestettävä ulkomuotoosi kohdistuvat arviot ja seksuaalissävytteiset vihjailut, olivatpa ne sitten minkälaisia tahansa?
Noita uutisia linkittämistä varten googlettaessani törmäsin myös otsikkoon, joka ahdisti niin, etten edes viitsinyt sitä avata. Siinä nimittäin väitettiin, että teatterissa seksuaalinen ahdistelu on yleinen ongelma ja tabu. Armeijaa en ole käynyt ja poliiskouluunkin olen liian lyhyt, mutta teatterissa olen jo 13-vuotiaana taskurahoja iltanäyttelijänä tienannut ja kuvottavan pers(oona)kohtaisesti kokenut, että tuo väite pitää paikkansa.
No, niistä ajoista on jo pitkä aika. Enää eivät kolmekymmentä vuotta vanhemmat miehet käy Akkaa persuksista kähmimään, tai ehdottelemaan intiimimpää kanssakäymistä (siinä voisikin tulla rumihia. Jos ei muuten, niin saattaisin vaikka istua päälle) Pitkään Krätyakalla kuitenkin kesti ennenkuin arvostus miessukukuntaa kohtaan noiden ja lukuisten muiden ikävien kokemusten jäljiltä palautui. Ainoa konsti sen palauttamiseen oli minun kohdallani opetella ajattelemaan ihmisiä nimenomaan yksilöinä, ei yleistäen koko sukupuolensa edustajina.
Kyllä minä vieläkin yritän jokaisen taustaa ja kulttuuria kunnioittaa (jos on äijäkulttuurissa kasvanut, ei yhtäkkiä voi omaksua sivistyneen sukupuolineutraalia puheenpartta), mutta jos hienotunteisuus tai suorakaan viestintä ei auta, minkäänlainen naisellinen avuttomuuskohtaus ei vaivaa siinä kohtaa, jos pitää iskeä jotain porsastelijaa lättyyn.
Kasvattajana tunsin myös suurta vastuuta sukupuolisensitiivisyyteen liittyvissä kysymyksissä. Pojat olkoon poikia ja tytöt tyttöjä, jos se itsestä sopivalta tuntuu, mutta ketään ei saa pakottaa, esineellistää, hyväksikäyttää, eikä riistää. Muitakin mahdollisuuksia on, kuin ahtaat perinteiset sukupuolimallit. Seksuaalisuus on niin herkkä ja helposti haavoittuva persoonallisuuden alue, että varsinkin nuorta ihmistä olisi osattava varjella ja rohkaista niin, ettei sukupuolisuudesta jo siinä vaiheessa tulisi pakkomielle, taakka, häpeä tai vallankäytön väline, vaan sellainen ilon ja nautinnon lähde, jollainen se parhaimmillaan voi olla
Tuttujen ja omanikäisten miesten kanssa minulla ei olekaan juuri ongelmia ollut, koska ilmeisesti olen oppinut sanattomasti viestittämään minkälaisesta lähestymistavasta en pidä. Miesten kanssa ylipäätään kommunikointi on mukavan suoraviivaista. Niitä naisia en tahdo ymmärtää, jotka ovat sitä mieltä, ettei tämmöisistä asioista sovi melua pitää, että pitäisi olla vaan imarreltu ja tyytyväinen, jos joku vaivautuu perään viheltelemään tai ilmaisee, että vielä kelpaisi petikaveriksi (ainakin muutaman näkymää pehmentävän kaljan jälkeen).
10 kommenttia:
Minä olin joskus alle 2-kymppisenä töissä hotellin aamiaisella, missä menin paikalle ensimmäisenä salinpuolen työntekijänä, ja minun lisäkseni aamulla oli paikalla vain leipuri (siihen aikaan aamusämpylät leivottiin hotellissa, tuskin enää tänä päivänä.) Tuo leipuri heitti jonkun kaksimielisen letkautuksen joka kerta, kun keittiössä menin hänen ohitseen. Hän ei tehnyt mitään muuta, mutta minusta aamujen alut olivat tuon takia tosi ahdistavia. Aluksi koetin olla hänelle ystävällinen, ja olla vähän niin kuin en olisi kuullutkaan hänen heittoaan. Sitten kyllästyin, ja sanoin jotakin tosi ilkeätä niin, että hän lopetti letkautuksensa, enkä minä puhunut hänelle, en edes hyvää huomenta toivottanut. Jonkin ajan kuluttua ajattelin sitten, että ehkä voisimme kuitenkin olla puheväleissä, ja sanoin hyväthuomenet, mihin hän vastasi, että "Kukas sua on kähminy, kun on tissin päällä tahra." Sen jälkeen en enää hänelle puhunut, enkä antanut hänelle tilaisuutta puhua minulle.
Kun tässä taannoin sitten oli juttua eduskunnassa tapahtuvasta sukupuolisesta ahdistelusta, minusta oli järkyttävintä kuunnella toisien naisien, yleensä ikäisteni tai vanhempien, kommentteja siitä, kuinka eduskunnan naiset ovat tosikkoja, ja turhaan tekevät numeroa tuollaisesta, ja että miehet eivät ole tarkoittaneet sitä pahalla. Minun mielestäni tässä, samoin kuin tuossa omassa kokemuksessani, asian ydin on se, että kenenkään ei kuuluisi omalla työpaikallaan joutua sulattamaan kohtelua, joka tuntuu itsestä epämiellyttävältä. Kaksimielisillä puheilla ja taputteluilla mennään toisen reviirille, toisen itsemääräämisoikeuden alueelle, ja jos toinen on tehnyt selväksi, ettei se tunnu kivalta, sen pitäisi silloin loppua. Syyksi riittää se, miltä se siitä toisesta tuntuu. Jollekulle taputtelu on ok ja jollekin toiselle ei.
Kiitos tuosta kommentista, Lyyti, sillä minulla on usein ollut ikävä fiilis siitä, että tosikkouden lisäksi olen myös poikkeava ja ilkeä ihminen, kun viitsin tämmöisistä nipottaa. Avainasia on minunkin mielestäni juuri se,miten kommenttien tai koskettelun vastaanottaja ne kokee.
Ei tuo ole nipottamista. Ihan asiaa.
Sen rajan vetäminen onkin sitten vaikeaa. Herkkyyttä on niin monenlaista. Sitä notmaalia hyvää käytöstä ja sivistystä peräänkuuluttaisin ihan ihmisenä, en niinkään erikseen naisena.
Kyllä naisetkin nimittäin sen ahdistelun osaavat, tosin ehkä pienemmässä mittakaavassa.
Itse olen kokemuksen kautta oppinut käsittelemään ikäviä ihmisiä ja varsinkin hoitajana joutunut kuuntelemaan jos jonkinlaista heittoa.
Olen ollut niin "äijä" aina, etten ole jäänyt sanattomaksi ja olen rohjennut huomauttaa asiattomasta käytöksestä ihmisestä riippumatta.
Usein heittäjä on lähtenyt häntä koipien välissä luikkimaan, mutta jokunen on väittänyt minua huumorintajuttomaksi nipottajaksi.
Ei haittaa. Pääasia että sain sanomani perille.
Jos nainen sanoisi moisia herjoja, olisi hän välittömästi räävitön.
Miehet sensijaan luokittelevat toisensa tässätilanteessa "hauskoiksi"
Täällä armeijassa en ole koskaan kokenut moista kantahenkilökunnan keskuudessa.
Liekö syy sitten siinä, että sotilaalla on tietyt kirjoitetut säännöt, ja liuta kirjoittamattomia...
Minä varjelen tätä pipiä päätäni vielä niin, etten tarkoituksella lue ahdistavia aiheita.
Ilman niitä tulee mainiosti toimeen, ja koen silti olevani ihan ajan hermoilla.
sattuipa sopiva postaus.
jouduin tuossa toukokuun viimeisellä viikolla ylläritilanteeseen kuntamme kuudesluokkalaisten teemapäivänä. minut tunnetaan tässä pitäjässä "nuopparin mummina" ja tietenkin olen jo vuosia totuttanut nuoruusikään astuvia lapsia sopeutumaan ja totuttelmeaan yhteisöllisyyteen, mitä niin yläkoulussa kuin nuorisotiloillakin tarvitaan.
kuraattorin sairastumisen vuoksi päädyinkin valmistelemani rastin sijaan vetämään kaksipäiväisen seksuaalisuusrastin ihan kylmiltään. nuoriso-ohjaajamme totesi vain että mummi hoitaa tämän.
niinpä sitten hurahti kaksi päivää kun puolentoistasataa 12 -13-vuotiasta murkunalkua valistettiin ja vahvistettiin
oivaltamaan oman (ja tietty kavereiden) seksuaalisuuden ilmikehitys vauvaiästä lähtien.
oli aikas haastava tilanne. ryhmien kanssa syntyneistä keskusteluista ja saadusta rastikohtaisesta palautteesta päätellen suuri osa muksuista oli saanut jonkinlaisen valaistuksen, joka toivottavasti poikii ainakin tämän ikäluokan tulevaisuudessa edes jonkinlaisena suvaitsevuutena ja toisen kunnioittamisena.
muistinpa muuten ottaa puheeksi myös samaa sukupuolta olevien keskinäisen kiinnostuksen kehittymisen.
tämän kokemuksen jälkeen on paljon helpompi käsitellä sukupuoli- ja sukupuolisuusasioita ensi kaudella myös nuoppareilla penskojen kanssa.
siis kerrassan upea ja tärkeän ajankohtainen postaus sinulta, kiitos.
Kiitos, kiitos, ihana Millan! Postin ilmoitus tuli tänään, olen saanut paketin lankoja. Valitettavasti huomenna en postiin kerkeä, en edes töihin laisinkaan, että olisin voinut kiitellä ihan henk.koht., joten maanantaina sitten palaan asiaan.
Ja tuohon harrashmentti-juttuun: itse nuorisotörmäilijänä kirjaimellisesti jouduin kädestä pitäen opettamaan teini-ikäisille tytöille, että mitä ei tarvitse sieltää ja miten siihen reagoidaan. Rankkaa touhua, etenkin kun jotkut vanhemmat kollit koittivat hyväksikäyttää epävarmoja pikkupimuja. Not in my backyard, eikä kyllä etupihallakaan!
Tähän väliin jotain kevyttä aivan asian vierestä: huomasin vastikään tuon uuden omakuvan. Aivan ihana! En ole sinusta juuri lapsuuden kuvia nähnytkään. Tutut piirteethän - ja pilkkeet - sieltä löytyy.
Hei,
testasin: Firefoxissa punainen väri ei häviä mihinkään (ja bogi on siten vähän vaikealukuinen), mutta IE:ssä käy kuten kirjoitit eli on ensin punainen, mutta sitten selkenee.
Kiitos kirjoituksestasi! Asiaa kirjoitit! Ihana omakuva.
Jee, kun on kiva saada paljon kommentteja :-D Ja vielä kovasti asiaa ammatin näkökulmasta tunteviakin, Arjaanneli, Liskonainen ja stjtr.
Laskeskelin, Aila just, että tuon kuvan ottamisesta meni vielä 8 vuotta, ennenkuin tutustuttiin.
Kiva, kun testasit, Holly, ja hyvä, että edes toisella näkyy, kun tykkään tästä pohjasta niin..
Kiitos, Vilukissi :-)
no, nyt on jotain kummaa?
minä luen tätä tuliketulla ja punainen muuttuu asianmukaisesti kauniiksi pohjaksi.
Lähetä kommentti