Hyvän mielen meemi

Blogilista toimii taas. Se on iloinen asia. Periaatteessa kaikki muukin pitäisi olla Akan pikku universumissa ihan hyvin. Olo vaan sattuu nyt olemaan sekä fyysisesti että henkisesti enemmän kuin kaamea. Muita syitä tähän ei ole kuin nämä tavanomaiset fyysiset vaivat ja keskivaikeasta ilmeisesti taas vaikean puolelle liukuva depressio.

Ennenkuin tästä vajoan mahdollisesti taas lähestulkoon katatoniseen tilaan, ajattelin polkaista liikkeelle tämmöisen meemin, jota olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni. Ihmisen itsetunto ja minäkäsityshän rakentuu pitkälti toisilta saadun palautteen perusteella. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuitenkaan perinteisesti positiivisen palautteen anto kovin keskeisesti kuulu. Oma kehu kuulemma peräti haisee, mutta toisiakin kehuvaa epäillään usein juonivaksi oman edun tavoittelijaksi, joka imartelemalla pyrkii saavuttamaan jotain, tai muuten vain hieman yksinkertaiseksi hölösuuksi, joka päästelee ilmoille sensuroimatta kaiken mitä päässä liikkuu.

Itse joka tapauksessa annan mielelläni aina tilaisuuden tullen rehellistä hyvää palautetta - silläkin uhalla, että tilanne tuntuu toisesta hämmentävältä. Paljon vaikeampaa onkin ottaa itse kehuja vastaan. Nolostuttaa ja tekee mieli sanoa, että enhän minä nyt mitään.. siitäkin huolimatta, että sillä tavoin käyttäytyessään tulee ikään kuin mitätöineeksi toisen aidon tunteen, ihastuksen tai kiitollisuuden, joka on kuin lahja, joka pitäisi osata ottaa iloiten vastaan, eikä ruveta väärässä paikassa kursailemaan.

Mieleen jääneet hyvät palautteet ovat kuitenkin monille voimavara niinä hetkinä, kun itsetunto epäonnistumisten tai masennussairauden takia uhkaa painua pakkasen puolelle. Siksi niitä kannattaa, ainakin Krätyakan mielestä, säilöä kuin vitamiinipillereitä kevätväsymyksen varalle. Eihän omanarvontuntoaan voi toisten varaan rakentaa, mutta pieni kehu ja päänsilitys ei todellakaan kenestäkään ainakaan turhan ylpeää ja narsistia tee. Päinvastoin.

No, pitemmittä puheitta: Haastan kaikki halukkaat meemiin, jossa olisi tarkoitus kertoa kolme kehua, hyvää palautetta tai mukavaa asiaa, jotka joku on sinusta sinulle tai jollekin toiselle sanonut. Olisi myös mukavaa kuulla, miksi juuri ne kaikista elämän aikana saaduista kehuista (joita tietenkin kaikille on kertynyt kasapäin) ovat niitä, jotka ovat jääneet eritysesti mieltä lämmittämään.

Minun kolme ensimmäisenä mieleen tulevaa mieltälämmittävää kehumuistoani ovat:

1. Isäni, joka ei todellakaan suhtautunut alkuunkaan positiivisesti siihen, että aloin murrosikäisenä käydä seurakunnan tilaisuuksissa, oli siinä vaiheessa, kun olin jo lukioikäinen selittänyt avoimesti ja ihan ylpeän oloisena työtoverilleen, että hänelläkin on "syvästi uskonnollinen" tytär. Ai, että minua nauratti tuo ilmaisu, mutta olin hyvin otettu siitä, että isipappa oli viimeinkin ilmeisesti jotenkin päässyt sinuiksi uskovaiseksi hurahtamiseni kanssa.

2. Eräällä draamakasvatuksen kurssilla oli vanhempi nainen, joka oli omalla alallaan hyvin ammattitaitoinen ja persoonana itsevarman ja jopa hieman kylmän oloinen. Kun erään harjoitteen yhteydessä piti antaa positiivista palautetta omassa ryhmässä oleville, hän sanoi minulle, että kaikki, mitä teen on hänen mielestään niin esteettistä. Jostain syystä se kosketti minua syvästi. Ehkä senkin vuoksi, että siinä ryhmässä olimme joutuneet paljon tanssimaan ja ilmaisemaan asioita liikkeen kautta, joka on minulle aika vieras ilmaisumuoto, mutta erityisesti siksi, että arvostin sen naisen osaamista niin paljon.

3. Kolmas kovasti arvostamani palaute tuli eräässä "lappuharjoitteessa" miespuoliselta opiskelutoverilta, jonka kanssa emme enää enemmän erilaisia olisi voineet olla (hän oli reipas urheilijanuorukainen, minä hieman boheemi taiteilijanplanttu) Hän sanoi , että olen reilu ja rehti. Jostain syystä arvostin sitä palautelappua paljon enemmän kuin niiden kahden muun pojan, jotka olivat kirjoittaneet, että olin "söpö"..