Ei köyhä, mutta kipeä

Mielessä pyörii aihe, johon sain inspiraation Äijän taannoisesta toteamuksesta. Kuvittelin kirjoittavani siitä napakan postauksen, kunhan palaan letkunnielentäreissulta, mutta jälleen vei materia voiton hengestä. Sen aiheen aika on siis myöhemmin. Nyt pitää purkaa paha olo pään sisältä sanoiksi ja sitten taidan painua hetkeksi kissojen kanssa päiväunille keräämään voimia kasvimaahommiin.

Aamu jo alkoi ikävänpuoleisella yllätyksellä, kun joku kisuista oli ilmeisesti taas ulottunut ulkoiluhäkkinsä raosta kielonlehtiä pureskelemaan. Aamuateriat oli epäilemättä sitä ennen nautittu, kun oksennusta riitti hämmästyttävän laajalle alueelle pitkin alakertaa.

Seuraavaksi huomasin, että huolimattomuuksien ja unohdusten summana kukkaroni pankkikortteineen ja muine tykötarpeineen on ajautunut miehen mukana viikoksi Lappiin. Onneksi on kaapissa sentään tarpeeksi syötävää koko laumalle, mutta kipulääkkeitä en nyt pääse apteekista hakemaan, kun ei ole sairausvakuutuskorttia käytettävissä.

Kun soitin asiasta miehelle, kuulin, että hän oli viime yönä, pimeässä erämaamökissä, makuupussin kanssa kompuroidessaan kaatunut ja kolhinut päänsä. Mitään verta kummempaa ei kuulemma pääkopan sisältä ollut ulos pyrkinyt, joten terveyskeskusta kohti ei oltu yöllä lähdetty. Sinne kun olisi saattanut ollakin toistasataa kilometriä matkaa..

Se perhanan (anteeksi. en minä yleensä kovasti voimasanaile, mutta nyt sitä ylimääräistä voimaa tarvitaan) mahantähystys oli sitten onneksi aika nopea toimitus. Muuta positiivista en siitä voi sanoa. En käsitä, mitä hyödyttää moittia potilasta siitä, jos hänellä on voimakas oksennusrefleksi ja verenvuoto ruokarööristä hankaloittaa näkyvyyttä kamerassa - varsinkin, kun ne kaksi oiretta olivat tällä kertaa juuri se syy, miksi potilas oli tutkimuksiin lähetetty.

Onhan se tärkeää, että lääkärit osaavat käyttää niitä tutkimusvempeleitään ja ymmärtävät jotain fysiikan päälle. Jonkin verran ihmissuhdetaitoja olisi silti hyvä myös hallita.

Kotiin tultua löysin sitten vielä sohvatyynyni suolistettuna. Nuorin koira oli jätetty ensimmäistä kertaa eläessään yksin ilman koirasiskoa tai ihmisseuraa..jotain kai piti suruunsa syödä. Tuttu juttu.

Äidille pitäisi jaksaa soittaa. Hän on kovassa keuhkoputkentulehduksessa sairaalassa. Kielsi tulemasta käymään, jottei tauti turhaan tartu. Pitää kuitenkin tästä vähän piristyä, ennekuin uskallan tarttua luuriin. Ei sitä ehdoin tahdoin välitä omaa pahaa oloaankaan tartuttaa.. Vatsaan sattuu koepalojen oton jäljiltä ihan tolkuttomasti ja verta pitää syljeskellä vähän väliä.

Talousuutisissa oli vaihteeksi tänään tämmöinen juttu. Siinä kerrotaan, että perusturvan taso on Suomessa niin alhainen, että sairastuminen suistaa monet ihmiset köyhyyteen. Niinpä. No, köyhäksi tämä Akka ei juuri tällä hetkellä itseään tunne. Kipeäksi kyllä.