Kauniita satuja mulle, kiitos

Pysähdyin oikein tuumaamaan, että helppoahan sitä on televisiotarjontaa (kuten kaikkea muutakin maailmassa) kritisoida. Vaikeampaa on keksiä vaihtoehtoja. Kun yritin pohtia mitä nykyisessä tv-ohjelmistossa muuttaisin, jos olisi valta, niin vastaus oli lopulta yksinkertainen: Haluaisin ohjelmien valitsijoille arvot takaisin. Nykyään näyttää siltä, että vastuu on pitkälti siirretty kuluttajille myös ohjelmien katsomisen suhteen.

Jotain on television alkuajoista mielestäni ikävästi muuttunut, kun suurin osa ohjelmatarjonnasta rakentuu nykyään shokkivaikutuksen (esim. nämä enimmäkseen ala-arvoiset "apua läskini kuristaa minut"-dokumentit), seksin tai väkivallan varaan. Eikö viihdettä tosiaankaan enää osata tehdä ilman, että aiheena on rikos, sensaatio, porno tai juonittelut? Tyhmempi katsoja voisi pian päätyä uskomaan, ettei maailmassa muuta mielenkiintoista olekaan kuin anomaliat ja pahuus, jos perustaisi maailmankuvansa pelkästään television varaan.

Positiivisten elämänkuvausten ja asiallisten dokumenttien lisäksi akka kaipaisi elämäänsä kauniita satuja ja tarinoita, jotka luovat uskoa hyvään. Toki sellaisiakin tuutista joskus tulee. Eikä paljas pinta ja mäiskintä toki ole kokonaan ulos suljettavaa sellaisissakaan saduissa. Olennaista akan mielestä olisi kuitenkin etsiä fiktioon takaisin hyvän sadun tunnusmerkit. Muun muassa se, että on olemassa selkeästi hyvää ja pahaa ja ne ovat kaksi eri asiaa. Monissa tarinoissa ne taistelevat keskenään, mutta erityisesti lasten saduissa on tärkeää, että hyvä voittaa. Se auttaa lasta käsittelemään sisäisiä ristiriitojaan ja valaa uskoa positiivisiin mahdollisuuksiin.

Buffy Vampyyrintappaja on ollut pian pari vuosikymmentä yksi suosikkisarjoistani juuri siitä syystä, että sen käsikirjoittajat eivät ole tyytyneet menemään siitä, mistä aita on matalin. Sarjan tarinat saattavat ensikatsomalta näyttää yksinkertaisilta, mutta sisältävät tarkemmin katsottuna syvällistä pohdintaa elämästä, moraalisia ja poliittisia kannanottoja sekä hyvällä maulla kirjoitettua, älykästä huumoria. Ja mikä tärkeintä: vaikka päähenkilö joutuu vaikeiden ratkaisujen eteen ja tekee myös tyhmyyksiä, ei katsojaa missään vaiheessa yritetä tahallisesti eksyttää ja saada kyseenalaistamaan oikeaa ja väärää. Se näissä nykysarjoissa (varsinkin kotimaisissa) tuppaa akkaa usein raivostuttamaan, että herättämällä ymmärtämystä päähenkilöä kohtaan, jotkut aivan sopimattomat teot yritetään esittää "inhimillisinä" ja siinä mielessä hyväksyttävinä.

Elokuvien ja viihteen tekijöillä on akan mielestä tuotoksistaan vastuu - samoin kuin kaikilla muillakin taiteilijoilla. On turha sanoa, että vanhempien vika, kun antoivat jälkikasvunsa pelata väkivaltapelejä ja tuijottaa tappovideoita aamusta iltaan. Diskurssit tuottavat ja uusintavat todellisuutta tässäkin yhteydessä. Viihteen ja taiteen tuottajina ja kuluttajina olemme kaikki osallisina tätä verkostoa.