Näitä aamuja, jolloin en jaksaisi nousta vuoteesta lainkaan, on aina vaan enemmän. Tekisi mieli nukkua pois tästä maailmasta. En jaksa enempää kipua, riittämättömyyttä ja tekemättömiä töitä. Tiedän, että jossain on valo ja toivo ja ilo. En vain enää tunne niitä.
Sitten pienet kissantassut osuvat pehmeästi poskelleni. Se hyrisee ja kertoo, että sillä on tylsää. Kostea koirankuono pukkaa kämmenselkään ja muistuttaa, että me tarvitaan sua kovasti. Kuka meidät leikittää, ruokkii ja silittää, jos sinä menet pois.
Ehkä ne riittävät elämäni tarkoitukseksi tällekin päivälle. Pienet pörröenkelit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti