Olen usein elämässä joutunut hämmentyneenä huomaamaan, että hahmotamme olemassaolevan todellisuuden eri tavoin (puhumattakaan niistä moninaisista käsityksistä, joita ihmisillä on siitä aineettomasta todellisuudesta, jonka olemassaoloa emme yhteisesti hyväksytyin perustein pysty todistamaan, mutta jonka olemassaoloa jotkut pitävät jopa vuorenvarmana).
Olen usein kadehtinut ihmisiä, jotka osaavat nauttia käsillä tekemisestä, kauniista esineistä, aistielämyksistä ja läsnäolon kokemuksesta ilman loputonta analysointia, tarkkailua ja sukeltamista pinnan alle.
Minulle yksinkertaisimmiltakin näyttävät ilmiöt ovat kuin venäläinen maatuskanukke: päällimmäisen kerroksen alta löytyy toinen, sen sisältä kolmas ja niin edelleen, kunnes kädessä on umpipuinen pikkunukke. Senkin äärellä muistan jo alle kouluikäisenä mietiskelleeni, mitä mahtaakaan löytyä sen sisältä. Onko se puuta vai jotain muuta? Kuka sen on valmistanut ja miten? Mistä se on ostettu ja kuka sen mahtoi serkkuni kotiin tuoda. Mitä se mahtaa näille ihmisille merkitä?
Asioiden syyt, taustat ja merkitykset kiinnostavat minua kovin. Aina niitä ei voi tietää. Yksittäisten ihmisten motiiveja ja henkilökohtaisia merkitysrakenteita ei ole useimmiten edes kohteliasta ryhtyä arvailemaan. Ihmismielen analysoiminen muistuttaa mielestäni pahimmillaan persoonan raiskausta, eräänlaista tunkeutumista ja pyrkimystä selittää toinen tyhjiin.
Viimeisimmässä opiskelualassani psykologiassa on mielestäni pahimmillaan aineksia siitä. Siksi en koskaan psykoterapeutiksi halunnutkaan vaan tyydyin erikoistumaan psykologian opettajaksi. Läheisempi tapa tarkastella maailmaa minulle on yhteiskuntatieteet, mm. sosiologia, filosofia ja yhteiskuntapolitiikka, jota ensimmäisenä pääaineenani opiskelin.
Joulu lähestyy. On taas aika suunnitella läheisille sopivia lahjoja ja ehkä vaivautua väkertämään vähän omatekoisia kortteja. Näin vanhemmiten olen sellaiseenkin puuhaan uskaltautunut, kun olen vihdoin päässyt yli siitä uskomuksesta, että mihinkään sellaiseen ei kannata ryhtyä, jossa ei ole edes kohtalaisen hyvä.
Minä en ole ikinä ollut mikään näpertelijätyyppi. Omatekoisissa joulutervehdyksissä kiehtoo kuitenkin ajatus siitä, että tekemällä itse voin ikäänkuin sitoa hiukan rakkautta ja lämpöä siihen kyhäelmääni ja toivoa, että teon hyväntahtoinen tarkoitus olisi vastaanottajallekin tärkeämpää kuin lopputuloksen hmm..puutteellisuus.
Olen usein kadehtinut ihmisiä, jotka osaavat nauttia käsillä tekemisestä, kauniista esineistä, aistielämyksistä ja läsnäolon kokemuksesta ilman loputonta analysointia, tarkkailua ja sukeltamista pinnan alle.
Minulle yksinkertaisimmiltakin näyttävät ilmiöt ovat kuin venäläinen maatuskanukke: päällimmäisen kerroksen alta löytyy toinen, sen sisältä kolmas ja niin edelleen, kunnes kädessä on umpipuinen pikkunukke. Senkin äärellä muistan jo alle kouluikäisenä mietiskelleeni, mitä mahtaakaan löytyä sen sisältä. Onko se puuta vai jotain muuta? Kuka sen on valmistanut ja miten? Mistä se on ostettu ja kuka sen mahtoi serkkuni kotiin tuoda. Mitä se mahtaa näille ihmisille merkitä?
Asioiden syyt, taustat ja merkitykset kiinnostavat minua kovin. Aina niitä ei voi tietää. Yksittäisten ihmisten motiiveja ja henkilökohtaisia merkitysrakenteita ei ole useimmiten edes kohteliasta ryhtyä arvailemaan. Ihmismielen analysoiminen muistuttaa mielestäni pahimmillaan persoonan raiskausta, eräänlaista tunkeutumista ja pyrkimystä selittää toinen tyhjiin.
Viimeisimmässä opiskelualassani psykologiassa on mielestäni pahimmillaan aineksia siitä. Siksi en koskaan psykoterapeutiksi halunnutkaan vaan tyydyin erikoistumaan psykologian opettajaksi. Läheisempi tapa tarkastella maailmaa minulle on yhteiskuntatieteet, mm. sosiologia, filosofia ja yhteiskuntapolitiikka, jota ensimmäisenä pääaineenani opiskelin.
Joulu lähestyy. On taas aika suunnitella läheisille sopivia lahjoja ja ehkä vaivautua väkertämään vähän omatekoisia kortteja. Näin vanhemmiten olen sellaiseenkin puuhaan uskaltautunut, kun olen vihdoin päässyt yli siitä uskomuksesta, että mihinkään sellaiseen ei kannata ryhtyä, jossa ei ole edes kohtalaisen hyvä.
Minä en ole ikinä ollut mikään näpertelijätyyppi. Omatekoisissa joulutervehdyksissä kiehtoo kuitenkin ajatus siitä, että tekemällä itse voin ikäänkuin sitoa hiukan rakkautta ja lämpöä siihen kyhäelmääni ja toivoa, että teon hyväntahtoinen tarkoitus olisi vastaanottajallekin tärkeämpää kuin lopputuloksen hmm..puutteellisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti