Näitä otsikoita olen yrittänyt viime aikoina väistellä. Suututtaa niin vietävästi se, että uuden ostamista, jatkuvaa kuluttamista ja vanhan pois heittämistä perustellaan milloin milläkin, joskus ihan ympäristöystävällisiltäkin kuulostavilla syillä.
Yksinkertaiseen, säästäväisyyteen kasvatettuun ,luontooni ei vaan uppoa se, että uuden hankkiminen, ennen kuin vanha on varmasti loppuun korjattu ja käytetty, voisi olla kestävän kehityksen mukaista.
Toki yksityisautoilun päästöt ovat merkittävä ympäristöhaitta ja autonromut kierrättämällä saadaan paljon raaka-ainetta uusiokäyttöön. Työllisyyskin on ihan tärkeä seikka, mutta silti, kaikesta huolimatta, jokin tuossakin, mielestäni hyvin kirjoitetussa ja perusteltuja väitteitä sisältävässä artikkelissa mättää.
Käytännössä yllättävän monella saattaa olla sellainen tilanne, ettei uuden ajopelin ostoon ole kertakaikkiaan varaa. Meikäläinen on ajanut vanhoilla kotteroilla aina. Maalla oma auto tuppaa olemaan valitettava välttämättömyys, kun julkista liikennettä ei ole. Minkäänlaista mahdollisuutta uuden menopelin hankintaan näillä tuloilla ei ole, eikä tule, joten ympäristöystävällisin teko on yksinkertaisesti ajaa mahdollisimman vähän.
Meillä asiointimatkat (kahteen lähimpään kaupunkiin on molempiin matkaa 40 kilometriä) harkitaan tarkoin ja monta hoidettavaa hommaa yhdistetään samaan reissuun. Työmatkat ja arkiliikenne hoituu onneksi hyväkuntoiselta isännältä polkupyörällä tai jalkaisin, eikä huviajeluita juuri harrasteta.
Ymmärrän silti hyvin niitä lapsiperheitä, vajaakuntoisia (joihin itsekin kuulun) ja vanhuksia, jotka tarvitsevat välttämättä tavallisiin kauppareissuihinkin auton. Taitaisi jäädä minultakin perunat keittämättä, jos ne pitäisi kävellen kaupasta kantaa. Aika iljettävää on syyllistää ihmisiä siitä, ettei heillä ole varaa hankkia ja pitää yllä yhtä tai peräti useampaa ajopeliä välttämättömiin tarpeisiinsa. Eri asia ovat ne, joilla on siihen varaa.
Itse ehkä olisinkin jossain vaiheessa valmis kiristämään vyötä ja luopumaan jostain (aika paljosta) muusta hankkiakseni esimerkiksi hybridi- tai sähköauton, vaikka valtiovallan olisi minusta kyllä aiheellista tukea aktiivisemmin ympäristöystävällistä teknologiaa ja joukkoliikennettä, eikä sysätä vastuuta ympäristönsuojelusta pelkästään yksityisten kuluttajien kontolle.
Ylipäätään raivostun valtavasti siitä, että ihmisiä nykyään yritetään saada tuntemaan häpeää siitä, ettei heillä ole varaa johonkin sellaiseen, mitä mainostajat tai parempituloiset viranomaiset keksivät markkinoida kunnollisen (kunniallisen?) kuluttajan tunnusmerkkinä.
Samalla tavoin kuin onnellisuudesta, kuluttamisesta näyttää tulleen julkisessa puheessa hyve. (Onnettomat ihmiset käyvät yhteiskunnalle kalliiksi muun muassa masennuksen, syrjäytymisen, perheiden hajoamisen ja sairauksien vuoksi. Mainoksissa onnelliset ihmiset puolestaan kuvataan aktiivisiksi kuluttajiksi, jotka ostavat matkoja, vakuutusturvaa, uusia, tyylikkäitä, innovatiivisia tai ympäristöystävällisempiä tuotteita. No,.tämä rönsy ansaitsisi varmaan jo oman postauksensa).
Vanhan sanonnan mukaan
"köyhyys ei oo ilo, vaikka se naapureita naurattaa", mutta ei se minusta ole mikään häpeäkään, vaikka siitä sellaista yritetään väen vängällä tehdä.